Mikä on totta ja kuka saa sen kertoa, kysyttiin taas eilisessä Hesarissa ja vastaus oli tietenkin valmiina jo etukäteen. Sinervo on toiminut niin kuin kuka tahansa kunnon taiteilija. Hän alkoi kirjoittaa elämäkertaa Mannerista, mutta kirjasta tulikin romaani todellisesta henkilöstä nimeltä Manner. Fakta ja fiktio sekoittui ja soppa oli selvä. Mutta Sinervo selviytyi keitoksesta sekä taiteellisena että moraalisena voittajana.

Minua tämä juttu kuitenkin häiritsee. Kun ystäväni Eva Lettinen teki väitöskirjaansa Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan, hän joutui käsittääkseni näkemään aika paljon vaivaa suojatakseen tutkimuskohteitaan. Hän joutui kyselemään ihmisiltä arkaluontoisistakin asioista ja lupaamaan, että tutkimuksen ilmestyessä näitä arkaluontoisia asioita ei kyettäisi liittämään suoraan heidän henkilöihinsä. Hän otti vakavasti puheet tutkimuksen ja tutkijan etiikasta ja pyrki rakentamaan luottamusta. Kun saaristolaiset tajusivat, ettei hän käyttäisi heitä hyväkseen vaan säilyttäisi heidän luottamuksensa, hän sai arvokasta tietoa asioista jotka olisivat muuten jääneet salaisuuksiksi.

Eva julkaisi väitöskirjansa ja kaikki olivat tyytyväisiä. Oli saatu julki kiinnostava väitöskirja, tuotettu merkittävää uutta tietoa saaristolaiskulttuurista, eikä kukaan ollut tuntenut itseään hyväksikäytetyksi ja loukatuksi.

Mutta entä jos Eva nyt päättäisikin ryhtyä romaanikirjailijaksi? Silloin hän varmaan voisi käyttää kaiken keräämänsä kiinnostavan materiaalin ja tehdä siitä fiktion. Romaanikirjailijana tieteentekijöiden tuskastuttavat eettiset koodistot eivät rajoittaisi häntä. Romaanikirjailijana hänen ei tarvitsisi kantaa huolta tutkimuskohteiden luottamuksen säilyttämisestä.

Romaanikirjailijalle on sallittua sellainen mikä tieteentekijöiltä on ankarasti kielletty. Toivoisin todella että joku voisi valaista minulle tätä asiaa. Todennäköisesti olen niin jälkijunassa kuin joku vaan voi olla ja varmaan pian nähdään sekin päivä kun tieteentekijöidenkään ei tarvitse välittää moraalipohdinnoista.

Tälläkin viheliäisellä palstalla asiaa on puitu jo ennestäänkin. Mutta sanotaan se nyt vielä kerran. Minusta ei ongelma ole niinkään siinä, että saako oikeista ihmisistä kirjoittaa. Pakkohan heistä on saada kirjoittaa, kun he tavalla tai toisella tunkevat mukaan tekstiin, usein jopa niin ettei kirjoittaja sitä itsekään huomaa, ennen kuin joskus liian myöhään. Ongelma on siinä jos kirjailija kerää tietoa, kertoo kaikille tekevänsä elämäkertaa ja sitten julkaiseekin romaanin jota markkinoidessa julistetaan ja alleviivataan että tämä kertoo Mannerista.

Mutta hittojakos minä näistä horisen. Voi hyvänen aika sentään.

Lisäys klo 14.17

Liityin tänään suomalaisten suureen moraaliseen enemmistöön ja pesin ikkunat. Kyllä tuntuu hyvältä.