Ei de Mello muuttanut elämääni, mutta kyllä hän ajatuksia antoi. Antoisimpana koin suorituskeskeisen elämäntapamme kritiikin. Suorituskeskeisyys on jotain, josta olen kärsinyt, mutta josta en ole päässyt eroon siinä määrin kuin olisin halunnut. Koen tietyllä tavalla olevani de Mellon haukkuma opetettu paviaani joka on ehdollistettu ja toimii kuin napilla painaen. Kun minua kiitetään esim. hyväksi kirjailijaksi, tunnen oloni hyväksi. Kun minua arvostellaan huonoksi kirjailijaksi, tunnen oloni huonoksi. Mutta sehän on tietysti järjetöntä, koska minähän olen kuitenkin koko ajan samanlainen kirjailija. En minä muutu hyvästä huonoksi ja päin vastoin sitä mukaa kuin joku keksii sanoa minua hyväksi tai huonoksi. Mutta minut on kasvatettu tavoittelemaan ihmisten hyväksyntää ja kunnioitusta, olen siis heidän orjansa. Tietenkin olen pyrkinyt vapautumaan tästä ikeestä ja tiettyä kehitystä on tapahtunutkin, verrattuna esim. kymmenen vuoden takaiseen aikaan, mutta aika kaukana on sellainen tilanne, että ihmiset saisivat sanoa kirjoistani tai minusta itsestäni mitä vain tai olla sanomatta, eikä se minua hätkähdyttäisi.
Ratkaisuksi de Mello tarjoaa tiedostamista. Meidän pitää tajuta, että maailmassa ei ole ongelmaa, me olemme itse se ongelma. Meidän pitää muuttua. Kun me itse muutumme, maailma ympärillämmekin muuttuu. No tämähän on hyvin syvästi ideologinen näkemys. Mitään suuria yhteiskunnallisia uudistuksia ei tällä keinolla saavuteta. Mutta de Mellohan on Intiasta ja siellä ei mikään muutu. Kaikki on pysynyt samana tuhansia vuosia. Onko se sitten hyvä asia. Minulla on kastiton kummilapsi Intiassa. Tyttö. Hänen vuokseen toivon että Intiakin hiukan sentään muuttuisi ja annan rahaa järjestölle joka pyrkii muuttamaan olosuhteita. Esim. tekemään kaivoja ja teitä ja ylläpitämään kirjakameleita jotka kuljettavat kirjoja vaikeasti tavoitettaviin köyhiin sivukyliin. En välittäisi antaa rahaa järjestölle, jossa ihmiset ajattelevat että he ovat itse ongelma ja pyrkivät itse ensin tiedostamaan itseään paremmin.
De Mellon evankeliumi sopii siis yltäkylläiselle väelle jota ahdistaa. Minä olen periaatteessa de Mellon kuulijakuntaa koska pohdin asioita joista hänkin kirjoittaa. En halua juosta maineen, kuuluisuuden, kunnioituksen perässä ja mietin kuinka voisin vapautua siitä kokonaan. Ehkä minä tämän kirjan luettuani olen hiukan valppaampi ja huomaan, milloin olen vaarassa kuluttaa ainutkertaista elämääni virvatulten jahtaamiseen.
Mutta virvatulista tuli mieleen toisenlaiset tulet, eli juhannushan sieltä tulla jolkottaa ja uskokaa tai älkää, minäkin irtoan täältä koneeni takaa ja lähden lomailemaan. Tosin mitään totaalista katoamistemppua kuuluisampien blogikollegojen tapaan en aio tehdä, vaan päivittelen elämänmenoa kesänkin aikana, mutta toivottavasti hiukan harvempaan tahtiin.
