Samalla kun olen seurannut Karpalon näytelmän tuskallista ja jännittävää syntyprosessia, olen salaa kirjoittanut näytelmää minäkin. Toisin kuin Karpalolla, minulla ei ole tiedossa näytelmälleni varmaa esittäjää. Kuulin vain sattumalta huhun, että eräällä kesäteatterilla on ollut vaikeuksia löytää sopivia näytelmiä esityksiinsä. Minulla oli pöytälaatikossa keskeneräinen näytelmä ja ajattelin että nyt voisi olla sopiva sauma väsätä se valmiiksi, vaikka tässä on ollut vähän muutakin hommaa jonoksi asti.

Olen jakanut työpäiväni niin, että ensin aamun parhaat tunnit olen viettänyt ikuisuusprojektini parissa. Sen jälkeen olen kirjoittanut  juttua josta saan rahaa nyt heti enkä joskus vuosien päästä. Ja mitä sen jälkeen on ehtoopuolella ollut vielä paukkuja jäljellä, olen kirjoittanut näytelmää.

Näytelmääni sain uuden idean täällä blogissa käydystä keskustelusta ja lähdin sen innoittamana kehittämään tarinaa alkuperäisajatuksista poikkeavaan suuntaan. Näytelmässä on neljä sisarta, joista yksi on leski, yksi eronnnut, yksi naimisissa ja yksi naimaton. Ja yhtäkkiä tämä naimaton sisar paukahtaa raskaaksi ja isäkandidaatti on häntä parikymmentä vuotta nuorempi. Siinä sitten tutkaillaan miten tällainen muutos natisuttaa perhesuhteita.

Harmi vaan, ettei siitä tainnut tulla ihan sopiva kesäteatterin tarpeisiin. Henkilögalleria on aika suppea ja rakenne on muutenkin ehkä enemmän sellainen kamarinäytelmän tyyppinen. Enkä oikein tiedä mitä kesäteatterin väki mahtaa tykätä huumoristani joka kieltämättä on joskus vähän synkeänpuoleista ja  kääntyy loppua kohden pateettiseksi elämän ja rakkauden ylistykseksi. Rakensin siihen kyllä toimintaa ja saunakin räjähtää. Kuulostaa siltä, että tyylitaju on ollut kirjoittajalta vähän hukassa, mutta omasta mielestäni lopputulos ei ole hullumpi.

Jos kesäteatteri ei sitä huoli, niin pistän sen taas laatikkoon ja ongin esiin uudestaan jos ja kun tulee seuraava sauma johon se saattaisi sopia. Tuota Irtonaisen näytelmäkilpailuakin kyllä mietin, vaikka palkinnot ovat aika surkeat, toisin sanoen niitä ei ole. Ja vaistoni kyllä sanoo, että sitä varten kannattaisi näytelmää taas kehittää johonkin vähän toiseen suuntaan kuin mihin sitä nyt on kehitetty, enkä minä nyt taida kumminkaan ehtiä tuhrimaan sen parissa enää tämän pitempään.

Mutta tällaista se minun hommani on. Aika ison osan ajastani vietän sellaisten projektien parissa joiden toteutumisesta minulla ei ole takuita. Minäkin olen oppinut kärsivälliseksi. Pitää vaan kirjoittaa ahkerasti ja luottaa siihen että joskus se sitten ehkä tärppää. Ja vaikka ei tärppäisikään, niin olenpahan ollut pois pahan teosta sen ajan mikä on mennyt kirjoittamiseen.