Ben Furman haastatteli viime torstaina ohjelmassaan Saara Beckmania, joka veljensä Leevin kanssa oli ollut lapsisaarnaajana "kartanolaisuudeksi" kutsutussa uskonnollisessa liikkeessä. Kartanolaisuuden yksi pesäpaikka oli aikoinaan Huittinen, satakuntalainen pikkukaupunki johon minulla on henkilökohtainen suhde, kuten on tullut jo täällä aikaisemmin esille. 

Minua tämä kartanolaisuus kiinnostaa, vaikka liike onkin jo suurimmaksi osaksi mennyt manan majoille perustajansa Alma Kartanon perässä ja varmaan hyvä niin. Kysymyksessähän oli hyvin pienen piirin hurahdus. Alma Kartano keksi ystävättärensä Tilda Reunasen kanssa, että heillä oli aivan erityislaatuinen viesti ihmiskunnalle. Maailmanlopun nähtiin saapuvan v. 1942. Lahkossa suhtauduttiin erittäin kielteisesti seksuaalisuuteen, mikä synnytti erilaisia kulttimenoja. Lahkon jäsen jolla oli havaittu seksuaalista kiinnostusta johonkin suuntaan, saattoi päätyä makaamaan alastoman Alma Kartanon alle tuntikausiksi. Rangaistuksella oli nimikin: Jumalan kivi. Alma pisti kannattajansa laskemaan paljaalla takamuksella raakalautaa pitkin ja kenen takamukseen tarttui eniten tikkuja, oli syntisin. Almasta on mainittu, että hän oli 150 cm pitkä ja painoi 150 kiloa. Hänellä oli tapana pyytää saunassa jotain nuorta tyttöä vihtomaan häntä jalkoväliin, koska Almalla oli sokeritauti ja jalkoväliin vihtomalla sokeritauti lähtisi. Minä en ole sitten itse keksinyt näitä juttuja, vaan ihmiset ovat kertoneet minulle näitä ja epäilen että ne ovat kaiken kukkuraksi vielä tosiakin.

Mutta siis Alma kartanosta. Kenelläkään tunnu olevan hänestä mitään hyvää sanottavaa. Ei ollut Saara Beckmanillakaan, mikä ei ole yllätys. Olen aikoinaan lukenut Beckmanin kirjan, jossa hän kertoo millaista oli joutua lapsisaarnaajaksi. Veljensä Leevin kanssa he kiersivät ympäri maata, saarnasivat ja hämmästyttivät ihmisiä. Karmea lapsuus ilman muuta.

Nyt kartanolaisuudesta on ilmeisesti tekeillä elokuvakin, josta Furmanin showssa nähtiin pätkiä. Minä olen sivunnut liikkeen jälkimaininkeja kirjassani Usko, toivo ja kuolema, mutta tosiaankin vain sivunnut, eikä kirjan henkilöillä ole vastineita todellisessa elämässä. Mutta huomaan, ettei Alma vain jätä minua rauhaan. Pari vuotta sitten kirjoitin omaksi huvikseni monologinkin jossa yritin eläytyä Almaksi.

Miksi minua tällainen hirviö kiinnostaa? No yksinkertaisesti siksi, etten millään voi uskoa, että yhtä pitkä kuin paksukin nainen, joka on pelkästään hullu sadisti, pystyisi hurahduttamaan toistasataa vakaata satakuntalaista maajussia mukaan lahkoonsa. Hän on epäilemättä ollut hullu sadisti, mutta sen lisäksi hänen on täytynyt olla myös jotain muuta.  Miten hänen karismansa on ilmennyt, sen minä haluaisin tietää. Mutta sitähän kukaan ei minulle kerro. Kaikki haluavat vain kertoa miten kamala hirviö hän on ollut.

Mutta Stalin ja Hitlerkin olisivat olleet varsin harmittomia tapauksia, mikäli he olisivat olleet niin naurettavia hirviöitä kuin millaisina heidät nykyään aina esitetään. Mikään dokumentti ei tunnu pääsevän tuon hirviöpinnan alle. Kaikilla on liian kiire ryhtyä kauhistelemaan heitä. Mutta hirviöiden hirviömäisyyshän on hyvin paljon juuri siinä, että he ovat myös lumoavia. He vetoavat ihmisiin, saavat kannattajia. Hirviö, joka on pelkkä hirviö, on naurettava, koska ei hän voi saada suurta kannattajajoukkoa. Vain lumoava hirviö on todella vaarallinen.

Tietysti Alma Kartano kiinnostaa myös siksi, että hän on megalomaniassaan niin epänaisellinen. Naisethan ovat vaatimattomia olentoja, jotka hoivaavat vajaavaltaisia kansalaisia, eivätkä suinkaan julista olevansa Jumalan sijaisia maan päällä.