Minulla on viime päivinä pyörinyt mielessä tarina purkista ja kivistä.
Hassua kyllä en muista keneltä tarina on peräisin, se tuli
sähköpostiini vuosia sitten. Se sähköposti on kadonnut jonnekin bittien
taivaaseen, mutta tarinan idea ei ole unohtunut.
Tarinassa oli joku viisas tyyppi, olisikohan ollut peräti Professori
joka näytti ihmisille isoa lasipurkkia ja pisti sinne purkkiin niin
monta isoa kiveä kuin purkkiin mahtui. "Onko purkki nyt täynnä?" hän
kysyi. Ihmiset vastasivat myöntävästi. Väärä vastaus. Proffa otti
pussillisen soraa ja hulautti sen purkkiin niin että kivet peittyivät
soraan. "Onko purkki nyt täynnä" hän kysyi. Ihmiset vastasivat
myöntävästi. Jälleen väärä vastaus. Proffa otti kannullisen vettä ja
hulautti sen purkkiin soran ja kivien joukkoon. "No niin, nyt se on
täynnä" proffa sanoi. Ja mikä oli opetus? No siis jos haluat saada isot
kivet purkkiin ne pitää pistää sinne ensimmäiseksi. Toisin päin
prosessi ei onnistu ilman että läikkyy tavaraa pöydälle.
Tuo
tarina huvitti minua silloin kun sen luin. Jotenkin se kai kolahti.
Ajattelin että täytyy muistaa pistää isot kivet purkkiin ensimmäiseksi.
Ajattelin varmaan näitä töitäni. Että pitää kirjoittaa juttuja jotka
ovat itselle niitä kaikkein tärkeimpiä ja muita sitten sen verran kuin
aikaa jää. Että jos en nyt keskity tekemään asioita jotka ovat minulle
tärkeimpiä, minulla ei ehkä koskaan ole aikaa niihin.
Yöllä
näin jälleen vakiopainajaistani. Se on riivannut minua parin viime
vuoden aikana. Siinä unessa minä olen hukannut lompakkoni ja kaikki
tärkeät tavarani touhutessani niitä näitä. Olen ollut niin keskittynyt
kaikkeen touhuamiseeni etten ole yhtään huomannut milloin ja mihin olen
lompakkoni unohtanut. Ja sitten minä joudun etsimään sitä umpimähkään
erilaisista oudoista kaupungeista joissa en osaa lainkaan liikkua.
Tänään istuessani lenkin jälkeen saunassa minä yhtäkkiä tajusin mihin
tuo uneni viittaa. Ja tajusin miksi se kivitarina on säilynyt
mielessäni, vaikka olen unohtanut monta tärkeämpää juttua näiden
vuosien aikana. Se on varoitustarina juuri minulle. Minullehan on tässä
nyt parhaillaan käymässä juuri niin. Kaupunkiin muuttaminen ja kallis
rakennusprojekti veti henkilökohtaisen talouteni kuralle ja olen
ajautunut jälleen kirjoittamaan juttuja joita teen vain rahasta. En
tietenkään kirjoita pelkästään sellaisia juttuja, mutta ne ovat tänä
vuonna ryöstäneet tehokkaasta työajastani aivan liian suuren siivun.
Olen joutunut kierteeseen ja jos en saa kierrettä katki, minulle käy
niin etteivät ne isot kivet mahdu sinne purkkiin. Siis voimani menevät
kaikkeen muuhun, eikä sille mikä tuntuu tärkeimmältä, jääkään enää
voimia, vaikka aikaa ehkä jäisikin.
Aion tehdä parannuksen.
sunnuntai, 27. marraskuu 2005