Kun olin lapsi, äiti leipoi aina joulupiparit itsenäisyypäivänä ja se
olikin päivän ainoa hauska tapahtuma. Muuten päivä oli käsittämättömän
alakuloinen. Tosin sunnuntaitkin tuntuivat lapsena ja vielä
nuoruudessakin aina ankeilta, etenkin sunnuntai-iltapäivät. Pahinta oli
siihen aikaan kun televisiosta tuli Toivotaan, toivotaan. Piparkakut
leivottiin iltapäivällä ja illalla ikkunoille pistettiin kynttilät,
eikä sähkövaloja saanut pitää. Kynttilänvalo olisi tietenkin voinut
periaatteessa olla tunnelmallista, mutta lapsen elämässä kaksi tuntia
on aika pitkä aika, varsinkin kun kavereita ei saanut kutsua kylään
eikä saanut riehua ja miten sitä nyt yksin sitten olisi riehunutkaan.
Meillä eivät kyllä lapset saaneet koskaan riehua jos vanhemmat olivat
kotona. Isä oli ollut sodassa, eikä kestänyt meteliä. Siinä vaiheessa
kun minä olin lapsi, sodasta oli kulunut jo melkein parikymmentä
vuotta, mutta isä kantoi varmasti sotaa mukana elämänsä loppuun asti.
Onneksi kummatkin vanhemmat tekivät pitkää työpäivää joten riehumiset
hoidettiin aina sillä välin kun vanhemmat olivat töissä.
Siihen aikaan maailmassa televisiosta ei tullut itsenäisyyspäivisin
mitään katsottavaa, ei kyllä nykyäänkään mutta nyt on tämä netti. Sen
muistan että sitä kättelyä näytettiin tunnista toiseen ja toista niin
umpitylsää ohjelmanumeroa lapsen oli vaikea keksiä. En pysty vieläkään
katselemaan telkkarista miten juhlakansa kekkaloi linnassa, koska
pukuloisto tuo heti mieleen lapsuuden itsenäisyypäivien loputtoman
alakuloisuuden, jota sotilasparaatit ja juhlapuheet vain voimistivat.
Sinänsä kiinnostavaa, että nyt pystyin jo kohtaamaan menneisyyteni
yhden ison demonin ja vierailemaan kammottavan opinahjoni Porin
tyttölyseon 125-vuotisjuhlassa, mutta linnan juhlia en pysty vieläkään
seuraamaan. Suomen kieli on minulle tärkeä, samoin tämä etninen
identiteettini. Olen tämän karun, pohjoisen maan asukki ja
epäystävällinen ilmasto on muokannut minua niin kuin kaikkia muitakin
tänne joutuneita. Olen kiitollinen siitä, että hyvinvointivaltio on
taannut minulle kaikenlaisia mahdollisuuksia opiskella ja toteuttaa
itseäni muutenkin, mutta valtiollinen itsenäisyys ei minua paljon
liikuta. Etenkään nyt kun sitä ei edes enää ole.
tiistai, 6. joulukuu 2005