Olen opetellut olemaan ajattelematta kirjojeni kohtaloa sen jälkeen kun olen saanut ne valmiiksi. Aina joskus kuulen niistä jotain ja se on vähän niin kuin joku vanha jo kadonneeksi luulemani ystävä lähettäisi kaukomailta terveiset ja kertoisi ajattelevansa minua. Sellaisesta ilahtuu, päivä kirkastuu hetkeksi, mutta elämäänsä ei sellaisten hetkien varaan voi rakentaa. Mutta sitten tapaa ihmisiä jotka ihmettelevät miksi saan niitä terveisiä niin harvoin. Minullehan pitäisi sataa kaukomailta kortteja päivittäin, kymmeniä ellei satoja, jopa tuhansia rakkaita terveisiä ympäri maailmaa. Ja minä havahdun ja tajuan, tosiaan, minähän olen epäsuosittu. Juuri kukaan ei rakasta minua.

Sun äitis kyseli äskettäin blogissaan ihmisten häpeänaiheita. Kun eilisessä keskustelussa Tui ja Sylvi alkoivat puhua siitä kuinka uusinta kirjaani ei ole markkinoitu riittävän ponnekkaasti, tunsin häpeän tulvivan jostain pimennoista ja hukuttavan minut hetkeksi. Kerron tässä nyt kohtalon, jota en omalle kohdalleni ikinä haluaisi. Aina joskus naistenlehdissä näkee näitä juttuja. Kirjailija NN:llä on takana pitkä ja monipuolinen ura, mutta hänen nimensä on suurelle osalle suurta yleisöä tuntematon. Tekstistä kuultaa läpi, ettei juttua ole tehty sen vuoksi että toimittaja olisi yhtäkkiä innostunut kyseisen kirjailijan kirjoista, vaan jostain muusta, minulle tuntemattomasta syystä.

Esilläolo yhdistetään automaattisesti onnistumiseen ja vastaavasti marginaalissa olo yhdistetään epäonnistumiseen. Mutta jos median ja kustantamojen ristisiitoksia tuntee, tietää varmaan ettei esilläolo aina liity onnistumiseen niin kuin ei myöskään marginaalissa oleminen liity epäonnistumiseen. Joten miksi minua siis hävettää ettei kirjoistani puhuta kaikkialla? (Tai siis no joo, ei missään, paitsi Yhteishyvässä, kuulemma.)

Mutta hällä väliä. Tänään on aurinko paistanut ja puut ovat huurteessa. Olen ollut virkeä ja toiveikas ja uusia ideoita on pulpahdellut mieleeni, sitä paitsi Saaran pulinaboxin Petra on tulossa kylään ja juoruilemme viinilasin ääressä Blogimaailman tapahtumista ja näitähän riittää.