Tui laajensi musiikkiaihetta ja ryhtyi omassa blogissaan muistelemaan merkityksellisiä naisääniä.
Vaikka musiikki on minulle tärkeää, huomaan että ajoittain välttelen
musiikin kuuntelemista. Kun olen väsynyt ja masentunut, voisi ajatella
että juuri silloin kannattaisi pistää levy soimaan, mutta minulla käy
niin että juuri silloin ympäröin itseni hiljaisuudella. Vasta
elämänvoiman lisääntyessä herää jälleen mielenkiinto musiikkiin. Olen
ajatellut, että kannattaisi ehkä tietoisemmin herätellä itseään silloin
kun siipi on maassa. Mutta alakuloon kai kuuluu saamattomuus, sitä
mönkii iltapäivissään kuin täi tervassa ja ehkä jopa kiintyy
alakuloonsa, koska se on lapsuudesta asti tuttu olotila.
Mutta naislaulajista ensimmäisenä tulee mieleen Márta Sebestyén,
unkarilainen laulajatar joka bongattiin Englantilaiseen potilaaseenkin,
Lullaby For Katherine. Hänellä on ihmeellisen kuulas, taipuisa ja
sävykäs ääni. Ääniä kuvaillessa sitä muuten tuntee itsensä sangen
avuttomaksi kirjoittajana. En ihmettele, että kirjoittajakurssilaiseni
aina protestoivat kun pistän heidät tekemään aistiharjoituksia.
Sitten koska olen maailmanmusiikin ja erityisesti arabimusiikin suuri
ystävä, pitää tässä mainita Natacha Atlas joka yhdistää itäistä ja
läntistä perinnettä. Jos uskoisin jälleensyntymään kuvittelisin
luultavasti eläneeni aikaisemmin jossain arabimaassa, koska sen
kulttuuripiirin surumielisyys vaikuttaa minuun niin voimakkaasti.
Atlasin ääni ilmaisee kaipausta ja odotusta. Kumpikin ovat olleet
elämässäni tärkeitä tunteita ja olotiloja. Erityisesti kaipaus on
kiinnostava tunne, koska se voi kohdistua sekä menneeseen, että
tulevaan. Toisin kuin toivo, joka kohdistuu aina eteenpäin.
Sitten haluan mainita ihanan gospel-laulajattaren Mahalia Jacksonin,
selkäranka sulaa kun hän laulaa Trouble of the world ja Marian
Andersonin My Lord, What a Morning pehmentää polvet.
Aloin
miettiä näitä kotimaisia populaarimusiikin ihmeitä, eikö heidän
joukostaan löydy naisääniä jotka olisivat vaikuttaneet minuun.
Esimerkiksi Katri-Helenan viehätysvoimaa en ole koskaan ymmärtänyt.
Mutta Heinäsirkan laulua kuulee ihan liian harvoin, hänellä on minusta
sävykäs ääni. Samoin Anna Eriksonin äänessä on sielua ja häntä kyllä
kuuleekin aina kun pistää radion päälle. Eriksonin laulut vain eivät
niin kauheasti kosketa. Anneli Saariston äänestä olen pitänyt. Olen
ollut hänen konsertissaankin. Hän esiintyi pelkän pianon säestyksellä
Huittisten lukion juhlasalissa piti yleisöä tiukasti otteessaan, hieno
artisti. Ja vaikka inhoan Veikko Lavin lauluja noin ylipäätään, niin
Evakon laulu Saariston esittämänä avaa kyynelvirrat taatusti.
Ja sitten on vielä yksi. Agnes-pikkuinen joka tipahti Idos-kisoista
siksi ettei ollutkaan täydellinen äiti pienelle Puolaan jääneelle
pojalleen. Hän on lumoava esiintyjä. Toivon että joku levymoguli on
ponganut hänet ja eräänä päivänä kesken arkisen kauppareissuni Agnes
saa yllättää minut ja täyttää elämäni merkityksellä sen hetken kuin
yksi laulu kestää.
maanantai, 9. tammikuu 2006