Muistaako joku vielä Eddie Edwardsin? Hänhän oli ensimmäinen Iso-Britanniaa olympialaisissa edustanut mäkihyppääjä. Vanha kunnon Eddie tuli kutsumatta mieleen Loordin Hard rock halleluujan menestystä seuratessa. Siis mehän olemme nyt taas menossa saamaan turpaamme euroviisuissa ja minulle tuli mieleen että eikö voitaisi ryhtyä keräämään nimiä jotta saisimme Suomen irrotetuksi kisoista jotka ovat häpeäksi koko ihmiskunnalle. Mutta Linnunradan liftaaja sai minut toisiin aatoksiin koska: Euroviisuthan on kuin maastohiihto, saappaan heitto, eukon kanto, Huittisten leipä ja taide, linnan juhlat, ruotsille häviäminen ja koskaan ei kuitenkaan voi tietää, että olisiko tämä vuosi vihdoinkin kuin vuosi Tipitiin. Ehkä siinä tosiaankin on jotain surullista ylväyttä, että jaksamme vuodesta toiseen syttyä mahdollisuudesta häpäistä itsemme koko maailman silmien edessä. On sillä tavalla ennenkin leivottu sankareita ja suloisin heistä on ehkä juuri Eddie Edwards.
Eddie
Edwards valittiin olympiajoukkueeseen koska muita karsijoita ei ollut.
Hän oli kymmenen kiloa painavampi kuin seuraavaksi painavin kilpailija
ja häntä haittasi korkean paikan kammo sekä suojalaseihin kerääntyvä
huuru. (No siis suomalaisillahan ei tunnetusti ole euroviisuissa päätä
huimannut eikä laseihin ole ehtinyt huurua kertyä) Eddien rohkeus,
rakastettava persoonallisuus ja menestymättömyys vetosi ihmisiin ja
hänestä tuli julkisuuden lemmikki.
Britannian mäkikotka julkaisi kirjan ja levytti myöhemmin Irwin Goodmanin tekemän kappaleen Mun nimeni on Eetu. Kappale menestyi sekä Suomessa että Iso-Britaniassa. Toivon menestystä Loordille!
