Ehdin kuin ehdinkin katsomaan Mannerheim-näyttelyn
ennen kuin se puretaan. En kylläkään saanut vastausta mieltäni
ahdistaneeseen kysymykseen, eli kuinka on mahdollista että
näyttelykatalogin kansikuvassa Mannerheim poseeraa sotilaspuvun
rintataskun nappi auki? Olen nyt tiedustellut asiaa useammaltakin
ihmiseltä eikä se tunnu järkyttävän ketään muuta kuin minua. Onko
kysymyksessä provokaatio jota juntit suomalaiset eivät missään
vaiheessa ole havahtuneet huomaamaan? Mannerheimhan siinä nyt
haistattaa meille pitkät, ihan selvästi. Me ihailemme hänen
tyylikkyyttään ja jumaloimme häntä sen vuoksi, emmekä idiootit edes
tajua ettei hän ole vaivautunut sulkemaan rintataskun nappia mikä
lienee kauhea etikettivirhe. Vai olenko aivan väärässä?
Korea
poikahan Mannerheim oli, siinä epäilemättä piilee hänen suosionsa
salaisuus. Ja tuo ilme joka kuvassa, luomet raukeasti lerpallaan.
Etäisenä ja rennon kyynisenä, kaiken nähneenä ja kokeneena. Mieleen
tulee vankileireillä kiertänyt kasku siitä kuinka Mannerheim ei
kestänyt katsella nälkää näkeviä. Hän ampui ne mieluummin.
Aasian-matkojen kuvat olivat upeita. Mannerheimilla oli selvästi silmää
muidenkin kauneudelle kuin pelkästään omalleen. Hän näytti kuvanneen
enimmäkseen miehiä, mutta ehkäpä naisten kuvaaminen olisi herättänyt
paikallisissa miehissä levottomuutta. Kukapa tietää. Hienoja kuvia joka
tapauksessa, muutama otos Mannerheimista itsestäänkin aasialaismiesten
keskellä istumassa, mantteli moitteettoman rypyttömänä mutta kengät
hiukan tomuisina.
Hienointa silti oli istua Turun linnan
pihalla ja juoda kahvia. Luokkaretkeläisiä oli liikkeellä paljon.
Akustiikka sisäpihalla oli metka. Liikenteen melua ei sinne kuulunut ja
ihmisäänet tuntuivat leijuvan ilmassa pehmeinä kaikuina menneiltä
vuosisadoilta. Istuin naamari kohti aurinkoa ja kuvittelin olevani
jossain hyvin kaukana.
Myöhemmin lähdettiin käymään mökillä
seitsemän kuukauden tauon jälkeen. Aina sitä jännittää että mitähän
siellä on talven aikana tapahtunut. Onko puita kaatunut talon päälle ja
rosvoja käynyt ryöväämässä vanhan radiomme, mutta mitään tuhoja ei
näkynyt. Mutta jotain ihmeellistä sentään, nimittäin sorsa istui
puussa. Ja hetken kuluttua lensi toiseen puuhun. Istui siellä oksalla
ja katseli ympärilleen. Ikinä en ennen ole nähnyt sorsaa puussa.
Oletteko te?
perjantai, 28. huhtikuu 2006