Kuten olen varmasti useaan kertaan maininnut, minulla ei ole lapsia. Olen silti kiinnostuneena lukenut lehdistä  melkein kaikki imetykseen liittyvät jutut jotka ovat silmiini osuneet. Tämä on yksi niistä asioista joihin liittyvää mielenkiintoani en ole oikein voinut ymmärtää ja olen joskus huolestuneena miettinyt olenko kenties jotenkin vinksahtanut. Lehtijuttujen perusteella minulle on tullut käsitys, että imetetyistä lapsista kasvaa terveitä ja tasapainoisia aikuisia ja pulloruokitut saavat riesakseen allergiat, liikalihavuuden ja erilaiset riippuvuussairaudet.

Minua ei ole koskaan imetetty. Tämä onneton asiantila valkeni minulle vasta joitakin vuosia sitten, vaikka olisihan minun pitänyt se itsekin oivaltaa, koska  muistan lapsuudestani lasiset tuttipullot joita säilytettiin keittiön komerossa. Siihen aikaan kuvittelin että kaikkia lapsia ruokittiin tuttipullosta. Olisin varmasti pöyristynyt jos olisin saanut kuulla joidenkin imeneen tissiä. Mutta muutama vuosi sitten kuulin että veljeäni oli imetetty joitakin kuukausia, minua ei lainkaan. Yhdistin heti paino-ongelmani ja addiktioni tähän kurjaan kohtalooni. 

Jokin aika sitten näin sellaisen unen missä katselin vierestä itseäni vauvana. Äiti piti minua pinnasängyssä ja työnsi tuttipullon suuhuni pinnojen välistä. Säälin unessa vauvaitseäni jonka sosiaaliset tarpeet jätettiin tyydyttämättä. Eilen kävin tapaamassa äitiäni ja äiti alkoi muistella aikoja jolloin veljeni ja minä olimme vauvoja. Hän oli kaivanut jostain esiin neuvolakortitkin. Jälleen kerran sain todeta sen riemullisen seikan että syntyessäni painoin melkein viisi kiloa. Olin huomattavasti suurempi kuin veljeni joka hänkään ei ollut mikään ihan pikkuinen.

Paljastui, ettei se pulloruokinta siihen aikaan ollut mikään ihan helppo nakki. Pulloja ja tutteja piti jatkuvasti keitellä eikä äidinmaitovastikkeita tunnettu. Minua on ruokittu maito-vehnäjauhoseoksella, veljeni on kasvanut kauraliman voimin. Kysyin kierosti, että miten se tuttipullolla ruokkiminen oikein tapahtui. Äiti ei ymmärtänyt kysymystäni joten minun oli pakko suoraan kysyä pitikö hän minua sylissään. Totta kai piti, ja vielä isompanakin. Äiti totesi tuohtuneena että nykyään lapset pistetään syöttötuoliin ja annetaan niiden huhtoa lusikkansa kanssa niin että koko keittiö on yltä päältä pöperössä. Äiti piti sylissä ja sulloi lusikalla ruuat suuhun niin että meistä kasvoi potria lapsosia. Veljestäni olikin joku ystävällinen täti sanonut että on kuin hyvin noussut pullataikina.

Me keskustelimme nykyisestä imetysideologiasta. Voi olla että äidillä on lievää syyllisyyttä siitä että olen ollut pullovauva. Mutta toisaalta, hänen nuorin siskonsa sai tissiä vielä neljävuotiaanakin, eikä se kuitenkaan tehnyt hänestä onnellista ihmistä. Tätini elämä päättyi oman käden kautta pari vuotta sitten. Oli mukava jutella äidin kanssa ajoista joita itse en lainkaan muista. Äiti painotti sitä, että hän piti hygieniasta hyvän huolen, veljelläni ja minulla ei vauvana ollut koskaan ripulia.