Tuossa Ulkopuoliselle ja Emmille vastatessani ajatukset harhautuivat juoruiluun ja sitä kautta ihmisiin jotka eivät juoruile. Juoruiluahan on pidetty aikamoisena paheena, mutta minusta siinä kyllä on tehty juoruilulle pientä vääryyttä. Juoruilu voi olla kamalan negatiivista, mutta silloin juoruilijat ovat kyllä ymmärtäneet tehtävänsä aivan väärin. Juoruilunhalu kumpuaa ihmisen sosiaalisuudesta, hänen kaipuustaan muiden ihmisten joukkoon. Juoruilu on kiinnostusta muita kohtaan ja minusta on aina positiivista kun ihmiset ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta koska olemme ihmisinä kaikin tavoin vajavaisia, myös juoruilumme on vajavaista ja juorumme helposti vääristyvät ja niiden tarkoitus kääntyy itseään vastaan. Tämähän on meille tuttua kaikesta sosiaalisesta elämästämme. Kauneinkin rakkaus saattaa kääntyä irvikuvakseen yllättävän nopeasti. Mutta emme me sen vuoksi, että huomaamme olevamme kyvyttömiä rakastamaan toisiamme täydellisesti, tuomitse rakkautta ja yritä poistaa sitä elämästämme

Olen elämäni aikana tavannut joitakin sellaisiakin ihmisiä jotka eivät juoruile. Nämä ihmiset ovat yleensä varsin tyytyväisiä itseensä ja ylpeitä siitä, ettei heillä ole tarvetta tällaiseen alamittaiseen puuhaan kuin toisten asioiden vatvominen tuttavien kesken. He tietävät olevansa kehittyneempiä ihmisiä kuin ne surkimukset joiden elämään juoruaminen vielä kuuluu. Näille ihmisille on ollut luonteenomaista se, etteivät he yleensäkään ole kiinnostuneita juuri muusta kuin omista ajatuksistaan. Heillä ei ole muilta ihmisiltä mitään erityistä saatavaa, he kokevat olevansa enemmänkin antajan paikalla. Heillä on asiaa, heitä kannattaa kuunnella, mutta heidän ei juurikaan kannata kuunnella muita koska muut ihmiset ovat, anteeksi vain, hiukan kehittymättömiä ja typeriä. Nämä ihmiset voivat olla suuria ihmisystäviä, kaikin tavoin auttavaisia ja ihania ihmisiä, siis ihan oikeasti. He ovat ystävällisiä ja lempeitä ja lukemattomat ovat ihmiset jotka ajattelevat heitä ihaillen ja aivan syystä. Minäkin voin ihailla heitä. Ja silti heidän tapaamisensa jättää minut koleaksi ja yksinäiseksi, koska minulle tulee tunne, että tällainen ihminen on kyllä ystävällinen, mutta ei hän oikeasti ole ystävä kenellekään. Koska jotta voisimme olla ystäviä toisillemme, meidän pitäisi olla myös kiinnostuneita toisistamme, siitä mitä toinen ajattelee, miten hän maailman näkee. Ei riitä, että haluamme kertoa muille että minä ajattelen tästä asiasta näin. Vaikka oman ehdottoman totuuden julistaminen onkin aina niin hauskaa.