Tänään
pitäisi osallistua taloyhtiön pihatalkoisiin. Olen kerran
aikaisemminkin ollut pihatalkoissa, mutta siitä on pian kaksikymmentä
vuotta. Edellisenä iltana oli tullut juhlittua ja syötyä vankasti
valkosipulilla maustettua ruokaa. Taisin polttaa pari sikariakin. En
yhtään muista millä tavalla minä niihin talkoisiin sitten loppujen
lopuksi osallistuin, muistan ainoastaan miten yksi vanhempi herra
haisteli ilmaa ihmeissään ja kysyi mistä tämä kosanin käry tulee.
Nyt ei ole krapulaa, enkä ole syönyt valkosipuliakaan, eli siinä
mielessä olen hyvässä iskussa talkoita varten, mutta muuten jännittää,
koska sosiaalisuuteni on sen laatuista, että jännitän vieraita ihmisiä,
varsinkin mikäli minulla ei ole selkeää roolia tilannetta varten.
Katselin tuossa äsken talkootöiden luetteloa ja minusta tuntui, etten
osaa tehdä mitään. Tehtävälistassa on rikkaruohojen kitkeminen, mikä
ahdistaa minua koska aavistan että keittiömme ikkunan alla kasvavat
äärimmäisen komeat takiaiset ovat jälleen vaaravyöhykkeessä. Minä
ihailin niiden voimakasta kasvua viime keväänä kunnes talkooväki
leikkasi ne yllättäen poikki. Olin suoraan sanoen järkyttynyt, mutta
kuitenkin aivan liian hyvinkasvatettu ja arka mennäkseni kertomaan,
että pidän itse asiassa takiaista erittäin kauniina ja komeana kasvina
ja että minulla täytyy olla oikeus kasvattaa takiaisia omalla parin
neliön pihaläntilläni ilman, että nuoret innokkaat puutarhurit tulevat
siihen heilumaan leikkuriensa kanssa.
Se on tietysti vähän kinkkinen juttu tuo takiaispöheikkö, koska olen
huomannut ihmisten tulkitsevan asian niin etten sitten oikeastaan
välitä tästä pienestä pihaläntistäni ja on ok. jättää siihen
peräkärrynsä, tai pysäköidä pakettiautonsa, tai tyhjentää
tuhkakuppinsa, kusta ja oksentaa jne. Mutta siis näinhän ei asia ole.
Minä olen erittäin kiintynyt siihen pieneen länttiini tuossa keittiön
ikkunan alla. Minä vain en haluaisi suitsia sen villiä ja pidäkkeetöntä
kasvua. Minusta läntti on parhaimmillaan juuri tuollaisena.
Takiaispöheikkö keittiön ikkunan alla on tavattoman tunnelmallinen.
Tai sitten kysymys on vain siitä, ettei minua yksinkertaisesti
kiinnosta väkertää puutarhan kanssa. Varsinkin kun minulla on se
isompikin maaläntti olemassa siellä mökillä, mistä jo olikin puhetta
aikaisemmin. Jos haluaisin upottaa käteni multaan, siellä sitä
riittäisi työmaata. Mutta tutkailtuani huolellisesti tunteitani olen
tullut siihen tulokseen, että olen kadottanut mielenkiintoni mullan ja
kasvien kanssa puuhailemiseen. Olen kadottanut mielenkiintoni moneen
muuhunkin puuhaan jota olen joskus pitänyt mielenkiintoisena. Nyt
minusta on mielenkiintoisinta vain istua ja katsella miten takiaiset
kesän edetessä kasvavat ja kypsyvät. Se on minusta ihmeellistä.
Kyllä takiaiset ovat hienoja. Sitä paitsi niillä pallukoilla on hauska
heitellä ihmisiä ja pitkäkarvaisien koirien turkeissa ne tekevät hienoa
jälkeä.
lauantai, 13. toukokuu 2006