Tänään pitäisi osallistua taloyhtiön pihatalkoisiin. Olen kerran aikaisemminkin ollut pihatalkoissa, mutta siitä on pian kaksikymmentä vuotta. Edellisenä iltana oli tullut juhlittua ja syötyä vankasti valkosipulilla maustettua ruokaa. Taisin polttaa pari sikariakin. En yhtään muista millä tavalla minä niihin talkoisiin sitten loppujen lopuksi osallistuin, muistan ainoastaan miten yksi vanhempi herra haisteli ilmaa ihmeissään ja kysyi mistä tämä kosanin käry tulee.

Nyt ei ole krapulaa, enkä ole syönyt valkosipuliakaan, eli siinä mielessä olen hyvässä iskussa talkoita varten, mutta muuten jännittää, koska sosiaalisuuteni on sen laatuista, että jännitän vieraita ihmisiä, varsinkin mikäli minulla ei ole selkeää roolia tilannetta varten.

Katselin tuossa äsken talkootöiden luetteloa ja minusta tuntui, etten osaa tehdä mitään. Tehtävälistassa on rikkaruohojen kitkeminen, mikä ahdistaa minua koska aavistan että keittiömme ikkunan alla kasvavat äärimmäisen komeat takiaiset ovat jälleen vaaravyöhykkeessä. Minä ihailin niiden voimakasta kasvua viime keväänä kunnes talkooväki leikkasi ne yllättäen poikki. Olin suoraan sanoen järkyttynyt, mutta kuitenkin aivan liian hyvinkasvatettu ja arka mennäkseni kertomaan, että pidän itse asiassa takiaista erittäin kauniina ja komeana kasvina ja että minulla täytyy olla oikeus kasvattaa takiaisia omalla parin neliön pihaläntilläni ilman, että nuoret innokkaat puutarhurit tulevat siihen heilumaan leikkuriensa kanssa. 

Se on tietysti vähän kinkkinen juttu tuo takiaispöheikkö, koska olen huomannut ihmisten tulkitsevan asian niin etten sitten oikeastaan välitä tästä pienestä pihaläntistäni ja on ok. jättää siihen peräkärrynsä, tai pysäköidä pakettiautonsa, tai tyhjentää tuhkakuppinsa, kusta ja oksentaa jne. Mutta siis näinhän ei asia ole. Minä olen erittäin kiintynyt siihen pieneen länttiini tuossa keittiön ikkunan alla. Minä vain en haluaisi suitsia sen villiä ja pidäkkeetöntä kasvua. Minusta läntti on parhaimmillaan juuri tuollaisena. Takiaispöheikkö keittiön ikkunan alla on tavattoman tunnelmallinen.

Tai sitten kysymys on vain siitä, ettei minua yksinkertaisesti kiinnosta väkertää puutarhan kanssa. Varsinkin kun minulla on se isompikin maaläntti olemassa siellä mökillä, mistä jo olikin puhetta aikaisemmin. Jos haluaisin upottaa käteni multaan, siellä sitä riittäisi työmaata. Mutta tutkailtuani huolellisesti tunteitani olen tullut siihen tulokseen, että olen kadottanut mielenkiintoni mullan ja kasvien kanssa puuhailemiseen. Olen kadottanut mielenkiintoni moneen muuhunkin puuhaan jota olen joskus pitänyt mielenkiintoisena. Nyt minusta on mielenkiintoisinta vain istua ja katsella miten takiaiset kesän edetessä kasvavat ja kypsyvät.  Se on minusta ihmeellistä. Kyllä takiaiset ovat hienoja. Sitä paitsi niillä pallukoilla on hauska heitellä ihmisiä ja pitkäkarvaisien koirien turkeissa ne tekevät hienoa jälkeä.