Kuuman päivän nihkeä ilta.
Liikenne tärisyttää vanhaa taloa.
Vieras istuu minua vastapäätä.
Minä ajattelen, mitä tuokin tuossa. 

Kaiken pitäisi olla jotenkin toisenlaista
että se kelpaisi minulle.

Sitten minä kuitenkin alan puhua,
koska eihän minulla ole parempaakaan tekemistä
ja CSI alkaa vasta yhdeksältä.

Yllättäen vieras sanoo: mutta tuohan on hienoa.
Aivan kuin olisi kuunnellut.

Kun hän alkaa puhua, minä kuuntelen.
Me puhumme koko illan
mitä nyt välillä olemme hiljaa
ja mietimme mitä nyt sitten mietimmekin.

****

Naapuri hoitaa minun takiaistani.
Hän nyppii rikkaruohot ja kastelee.
Jotta takiainen ei tuntisi oloaan yksinäiseksi
hän on ympäröinyt sen lupiinilla
vuorenkilvillä
sitruunatimjamilla
ja kylvänyt kehäkukkaa.
Takiainen kukoistaa.
Minusta on mukava istua sisällä
ja ajatella
kuinka takiainen seinän takana
kasvaa ja vahvistuu.
Kohta se varmaan kukkii.

*****

Antini runotorstaille jonka aiheena oli hedelmä.

Tästä alkaa lomakausi. Varmaan päivittelen blogiani tämän tästä, mutta en ehkä yhtä ahkerasti ja korkeatasoisesti kuin tähän asti. Oikein iloista juhannusta kaikille lukijoilleni ja varsinkin teille ihanille ihmisille jotka olette jaksaneet kommentoida.