Kirjani Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin ei herättänyt edes kotikaupunkini ystävällishenkistä sanomalehteä kirjoittamaan siitä kohteliasta, sen paremmin kuin vähemmänkään kohteliasta arvostelua. Kirja on käsittääkseni noteerattu kahdessa lehdessä, Yhteishyvässä ja Tiedonantajassa. Muistaakseni en ole antanut yhtään tähän kirjaan liittyvää haastattelua, mutta kävin kyllä munaamassa itseni Kritiikin päivillä. Valitettavasti en onnistunut olemaan se oljenkorsi joka murtaisi kamelin selän, toisin sanoen mikään, ei niin mikään ole muuttunut. Seuraamastani blogista tosin huomasin että Kuopion kaupunkilehti olisi pohdiskellut romantiikan kirjallisuuskirousta. Tällaiset uutiset ilahduttavat aina, olkoonpa jutun sävy mikä hyvänsä, koska siinä vaiheessa kun joku tuntee tarvetta pohdiskella romantiikan asemaa kirjallisessa kentässä, se osoittaa että jotain on korvien välissä liikahtanut ja sehän aina antaa toivoa, vaikka ei ehkä toivoa olekaan.

Saamani julkisuuden musertavasta vähäisyydestä huolimatta kirja näyttää olevan loppuunmyyty. Sinne meni, sillä tuskinpa kannattaa odotella uutta painosta, niiden kanssa ollaan nykyään niin nuukia, kuten kollega on pahoitellen huomannut. Pitäisiköhän kirjoittaa toinenkin rakkausromaani. On minulla ideakin sitä varten. Ja Tammisaarikäsiskseni on lepovaiheessa joten aikaakin olisi, varsinkin kun ei tällaisilla ilmoilla kai muutakaan voi tehdä kuin hikoilla istuintyynsä märäksi tietokoneen ääressä. No ei vaan, kyllä minä aion lomailla ja olen jo nytkin ollut aika ohuella langalla kiinni näissä hommissani.

Noista kriitikin päivistä vielä sen verran, että olen saanut "merkittäviltä tahoilta" tukea ja kannustusta. Kirjani on ollut hyvä, suorastaan loistava ja olen ollut merkittävä romanttisen viihteen puolustaja ja esitaistelija. Se on tietysti mukavaa. Huono puoli vain on siinä, että mikäänhän ei muutu niin kauan kuin näitä viestejä lähetetään vain minulle. Minä en millään yksinäni pysty tätä asiaa muuttamaan ja suoraan sanoen minä en enää edes välitä. Olen siis päässyt samaan paatumuksen tilaan kun menestyneemmät kollegani.