Olen menossa luennolle,
Viinikanpuistossa on vielä hiljaista.
Sorsat torkkuvat pieninä myttyinä lammikon reunalla,
kadun varteen pysäköityjen autojen lasit ovat huurtuneet umpeen.
Askelteni rahinaan jäisellä soralla sekoittuu keveämpi rapina
joka lähestyy takaa.

Tunnen nilkassani kosketuksen ja hätkähdän.
Vanha ajokoira katsoo kaihisilla silmillään
kuono väristen ja heiluttaa häntää.
Poikki järsitty nahkahihna laahaa maata.

Me katsomme toisiamme silmiin ja yhtäkkiä minä näen sen jotenkin toisin.
Se on Olento jolla on kokonainen elämä ja kohtalo, se on niin kuin minä
ja minä olen niin kuin se.
Me ymmärrämme tästä maailmasta ihan yhtä paljon,
ja se on aika vähän,
tai paljon, riippuu mistä kulmasta katsoo.

Minä silitän koiraa ja sen  turkista tarttuu sormiin kuulaan kevätaamun tuoksu.

****

Runotorstain aiheena on Kohtaaminen.