Käyn
aika harvoin ravintolassa syömässä ja vielä harvemmin
kasvisravintolassa. Ilmeisesti tämä jossa nyt kävin, on ihmisten
mielestä hyvä kasvisravintola, koska tämä oli jo kolmas kerta kun syön
siellä näiden hiukan vajaan kahden vuoden aikana kun olen nyt asunut
Turussa. Olen aina päätynyt ko. ravintolaan jonkun toisen ehdotuksesta.
Joka kerta tässä ravintolassa käydessäni olen miettinyt kolmea asiaa.
Miksi juomalasit ja lautaset näyttävät likaisilta? Miksi ruoka on
kummallista pöperöä? Ja miksi nämä asiat eivät näytä vaivaavan ketään
muita kuin minua?
No ensinnäkin nuo likaisilta näyttävät lautaset ja sameat juomalasit.
Onhan se turhamaista että kiinnitän huomion moiseen, varsinkin kun
tietää että kotona minä suurin piirtein syön lattialta aivan kylmän
rauhallisesti ja juon monta päivää samasta lasista, josta myös siippani
saattaa välillä juoda. Kädestä toiseen siirtyillyt lasi on yleensä
samea tahmaisista sormenjäljistä. En siis ole hygienisyyden suhteen
erityisen tarkka, joten mitä väliä sillä on jos ravintolassa minulle
tarjotaan ruokaa tuhruiselta lautaselta? Mutta siis jostain syystä
sillä on minulle väliä, mutta ihmisille jotka todennäköisesti pitävät
oman huushollinsa paljon paremmassa järjestyksessä kuin minä omani,
sillä taas ei näytä olevan minkäänlaista väliä, ainakaan siitä
päätellen miten iloisesti rupatellen ja hyvällä halulla he pistelevät
poskeensa kasvisravintolan pöperöitä, jotka ruokalistan perusteella
vaikuttavat huomattavasti herkullisemmilta kuin sitten lopullisesti
lautasella.
Ja onko kasvisruokien oltava aina harmaanruskeaa pöperöä josta ei
millään tavalla erota ruuan koostumusta, että mistä ihmeen aineksista
keitos on kyhätty kasaan? Ja miksi uudet perunat näyttävät siltä kuin
ne olisi keitetty pesemättä? Kauhan varressa heiluva langanlaiha
rastatukkainen poika tuntui olemuksellaan julistavan, että tämän
ravintolan tarkoitus on jokin muu kuin tuottaa kulinaarisia nautintoja
ihmisille, niin kuin tietysti oikein onkin, koska kyllähän meidän
pitäisi syödä elääkseemme, kuten laiha kokki varmaankin tekee, eikä
elää syödäksemme, kuten minä olen koko ikäni tehnyt, tunnetuin
seurauksin.
Sinänsä laihan kokin keitokset ovat ihan maistuvia ja epäilen, etteivät
ne ole aivan energiattomiakaan, päättelin vaan siitä että toisessa
mössössä saattoi olla joukossa rouhittua pähkinää, mikä on tunnetusti
tuhtia kamaa. Mutta pöperöitä maistellessani tajusin taas entistä
selkeämmin, että vaikka olen suursyömäri, minulle on tärkeää, että
ruoka näyttää kauniilta, että se tarjotaan puhtaista ja kauniista
astioista (mikä ei tarkoita etteivätkö astiat saisi olla vanhoja ja
kuluneita), että ympäristö on siisti ja viihtyisä. Jos nämä muut ehdot
eivät toteudu, minulle jää emotionaalinen nälkä, vaikka mahani olisikin
täynnä. Nytkin tuhruiset lasit ja mössömäinen ruoka vaativat heti
veronsa ja paluumatkalla oli ostettava jäätelö ja nautittava se Turun
linnan puistossa.
Minun ei muuten pitänyt blogata tästä triviaalista aiheesta ollenkaan,
mutta yritin turhaan vastata Runotorstain haasteeseen leikistä. Mutta
minun elämästäni on ilmeisesti leikki lipsahtanut niin kauas, ettei se
onnannut, vielä ainakaan.
torstai, 27. heinäkuu 2006