Olin sunnuntaina käsittämättömässä konsertissa. Tämä oli jälleen yksi esimerkki siitä kuinka toiveet kyllä toteutuvat, mikäli vain elämää riittää. Muistan miten ensimmäisen kerran kuulin gruusialaista kuorolaulua. Eräs tuttu oli käynyt Gruusiassa ja tuonut sieltä haalistuneen vinyylilevyn. Vuosi oli ehkä 1990. Kun hän pisti levyn soimaan, minusta tuntui kuin sydämeni olisi tullut ulos rinnasta. Se oli yksinkertaisesti aivan sietämättömän kaunista. Äänitin levyn kasetille ja sen jälkeen soitin sitä aamusta iltaan kunnes nauha lopulta venyi muodottomaksi, ääni alkoi vonkua ja väreillä ja lopulta soitinkin meni rikki, joten se siitä.

Vuodet kuluivat, mutta minä en voinut unohtaa niitä gruusialaisia lauluja. Aina joskus minä mainitsin asiasta jollekin, mutta kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan gruusialaisesta polyfonisesta kuorolauluperinteestä. Se tuntui tietyllä tavalla ahdistavalta. Olin saanut joskus kokea jotain sanoinkuvaamattoman ihmeellistä, eikä kukaan tiedä mistä minä puhun. Kukaan ei välitä. Ja sitten viime viikolla, aivan yllättäen, näin Tuomikirkon ilmoitustaululla pienen haalistuneen lapun: Enseble Tbilisi konsertoi sunnuntaina. En ollut uskoa silmiäni. Ensemble Tblisi.

Tarkistin asian heti Tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilta, ei mainintaa kyseisestä konsertista. Kukaan ei tuntunut tietävän asiasta mitään. Päivää ennen konserttia oli lehdessä postimerkin kokoinen ilmoitus, jossa asiasta sentään mainittiin ja kulttuurisivutkin puffasi tapahtumaa, joten lopulta oli pakko uskoa, että kyllä se konsertti tosiaan aiottiin järjestää.

Ostin jo sisään mennessäni pari cd-levyä koska pelkäsin että konsertin jälkeen ne kuitenkin ryövättäisiin käsistä. Kirkko oli täynnä, vaikka mainoskampanja oli ollut vaatimaton. Istuin etupenkissä, parin metrin päässä laulajista. Heti ensimmäisistä sävelistä alkoivat kyynelet valua silmistä ja suuni loksahti auki silkasta autuudesta. Onkohan sieluni koskaan ennen tullut niin suloisesti ja perusteellisesti hyväillyksi kuin tuossa konsertissa.

Kotiin kävellessä mietin miten viehättävän ristiriitainen olento ihminen on. Ihmiset keksivät keskitysleirejä, kidutusvälineitä ja muuta sellaista hauskaa. Ja sitten tällaista musiikkia. Se on käsittämätöntä. Käsittämätöntä.