Olin sunnuntaina käsittämättömässä konsertissa.
Tämä oli jälleen yksi esimerkki siitä kuinka toiveet kyllä toteutuvat,
mikäli vain elämää riittää. Muistan miten ensimmäisen kerran kuulin
gruusialaista kuorolaulua. Eräs tuttu oli käynyt Gruusiassa ja tuonut
sieltä haalistuneen vinyylilevyn. Vuosi oli ehkä 1990. Kun hän pisti
levyn soimaan, minusta tuntui kuin sydämeni olisi tullut ulos rinnasta.
Se oli yksinkertaisesti aivan sietämättömän kaunista. Äänitin levyn
kasetille ja sen jälkeen soitin sitä aamusta iltaan kunnes nauha
lopulta venyi muodottomaksi, ääni alkoi vonkua ja väreillä ja lopulta
soitinkin meni rikki, joten se siitä.
Vuodet kuluivat,
mutta minä en voinut unohtaa niitä gruusialaisia lauluja. Aina joskus
minä mainitsin asiasta jollekin, mutta kukaan ei ollut koskaan
kuullutkaan gruusialaisesta polyfonisesta kuorolauluperinteestä. Se
tuntui tietyllä tavalla ahdistavalta. Olin saanut joskus kokea jotain
sanoinkuvaamattoman ihmeellistä, eikä kukaan tiedä mistä minä puhun.
Kukaan ei välitä. Ja sitten viime viikolla, aivan yllättäen, näin
Tuomikirkon ilmoitustaululla pienen haalistuneen lapun: Enseble Tbilisi
konsertoi sunnuntaina. En ollut uskoa silmiäni. Ensemble Tblisi.
Tarkistin asian heti Tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilta, ei
mainintaa kyseisestä konsertista. Kukaan ei tuntunut tietävän asiasta
mitään. Päivää ennen konserttia oli lehdessä postimerkin kokoinen
ilmoitus, jossa asiasta sentään mainittiin ja kulttuurisivutkin puffasi
tapahtumaa, joten lopulta oli pakko uskoa, että kyllä se konsertti
tosiaan aiottiin järjestää.
Ostin jo sisään mennessäni pari
cd-levyä koska pelkäsin että konsertin jälkeen ne kuitenkin
ryövättäisiin käsistä. Kirkko oli täynnä, vaikka mainoskampanja oli
ollut vaatimaton. Istuin etupenkissä, parin metrin päässä laulajista.
Heti ensimmäisistä sävelistä alkoivat kyynelet valua silmistä ja suuni
loksahti auki silkasta autuudesta. Onkohan sieluni koskaan ennen tullut
niin suloisesti ja perusteellisesti hyväillyksi kuin tuossa konsertissa.
Kotiin kävellessä mietin miten viehättävän ristiriitainen olento
ihminen on. Ihmiset keksivät keskitysleirejä, kidutusvälineitä ja muuta
sellaista hauskaa. Ja sitten tällaista musiikkia. Se on käsittämätöntä.
Käsittämätöntä.
tiistai, 31. lokakuu 2006