Voi olla, että minun pitäisi kohta perustaa neuleblogi, sillä olen alkanut harrastaa kutomista. Harmi, ettei minulla vieläkään ole kameraa, sain nimittäin yhden villapaidan valmiiksi ja sen  kuva olisi kyllä kannattanut julkaista täällä. Kun naapurini näki minut se päällä, hän sanoi heti että ai, olet kutonut itse villapaidan, sen muuten huomaa heti. Tiedän näyttäväni mielenterveyskuntoutujalta, mutta se ei haittaa mitään.

Nuorena tein monimutkaisia kirjoneulevillapaitoja joiden mallit suunnittelin itse. Niissä saattoi olla kymmentäkin eri väriä. Kaverit ostivat niitä ja jopa pitivät niitä yllään. Siihen aikaan lankoja myytiin kaikkialla ja niitä oli vaikka minkä värisiä. En tiedä mihin kaikki lankakaupat ovat kadonneet, supermarketeista ei enää löydä kunnollisia lankahyllyjä, mutta ei sen ole niin väliäkään koska olen liikkeellä aika matalalla profiililla. Tässä puserossa joka minulla on nyt ylläni, on siniharmaita ja sinisiä noin sentin levyisiä raitoja. Se on kudottu paksuilla puikoilla. Silmukoita luodessani olin vähän turhan pessimistinen ja paita on niin leveä että sen sisälle ihan liioittelematta mahtuisi kaksi minua. Se on myös vastaavasti hiukan turhan lyhyt, koska pelkäsin lankojen loppuvan kesken ja toisaalta myös kyllästyin kutomiseen. Mutta tietystä kotikutoisuudesta ja mittasuhteiden epäsuhdasta  huolimatta olen nyt pitänyt puseroa ylläni monta päivää ja huomaan viihtyväni siinä päivä päivältä yhä paremmin. En muista milloin viimeksi jokin vaatekappale olisi tuottanut minulle niin paljon iloa kuin tämä villapaita. Tämä symboloi uutta alkua ja yleistä elpymistä.

Olen ollut merkillisen hilpeä vaikka on kylmää, liukasta, tuulista ja pimeää. Minä vain hyräilen. Askelet ovat kevyet kun riennän kaupungilla ja jakelen vastaantulijoille ylimääräisiä hymyjä. En ole lääkkeissä enkä muissakaan aineissa. Työt eivät erityisesti suju, mutta olen silti iloinen. Mietin mahdanko minä vielä joskus saada jonkin käsikirjoituksen valmiiksi. Jotenkin se ei tunnu kauhean olennaiselta, vaikka sen pitäisi kyllä tuntua olennaiselta koska se on aika olennaista. Siinä mielessä merkit ovat nyt paremmat, että pystyn taas keskittymään kirjoittamiseen.

Eilen ostin lisää lankoja. Teen toisen raitapaidan, mutta nyt käytän neljää eri väriä. Jos tämä menee putkeen, niin seuraavaan paitaan keksin ehkä jo jotain kuvioita. Koko eilisen illan istuin sohvalla ja kudoin. En ajatellut mitään, en kaivannut mitään, minä vain kudoin. Niin niin, minut ehkä kannattaisi viedä hoitoon, mutta eivät ne ota minua mihinkään, ei niillä ole tilaa.