Taloyhtiö lahjoitti minulle itsenäisyyspäivän aattona herkkukorin kiitokseksi kirjoittamastani 100-vuotishistoriikista. Herkut on nyt syöty, mutta opus ei ole vieläkään valmis.

Töitä pitäisi siis vielä jatkaa, mutta perheensisäinen dynamiikka vaatii lomailua. On vaikea keskittyä hommiinsa, kun toisella on kantapäät katossa siitä riemusta että joululoma alkoi. Voisin tietenkin jatkaa hampaat irvessä kirjoittamista ja pilata murjottamisellani tämänkin joululoman, mutta yritän parantaa tapani ja nauttia paikkojen järjestelemisestä ja jouluvalmisteluista.

Muutimme tähän asuntoon kaksi vuotta sitten ja vasta nyt saimme osan tauluista seinälle. Tähän asti ne ovat lojuneet kaapin päällä kaiken epämääräisen romun keskellä. Huomattavasti kivammalta ne näyttävät seinällä. En aio mitenkään erityisesti hössätä joulun kanssa, mutta imellettyä perunalaatikkoa ajattelin tehdä. Tulostin jo Marttojen vakuuttavalla tavalla monimutkaisen ohjeen netistä. Siitä tulee varmasti hyvää.