Eilisessä Turun sanomissa oli mielenkiintoinen juttu, joka perustuu James Grahamin kirjaan Juoppohullut vallankahvassa. Alkoholismin vaiettu historia.

Hän kertoo miten hallitsijoiden alkoholismi on jäänyt historioitsijoilta usein huomaamatta. Historioitsijat ovat kiinnostuneita salaliitoista, taisteluista, valloituksista, siis käyttäytymisen seurauksista, ei sen syistä. Poliittisia valtapelejä ei useinkaan ole mietitty siltä kannalta, että päätöksiä on tehty humalassa ja krapulassa, vaikka toisaalta on ollut tiedossa, että monet hallitsijat ovat juoppoja ja tiedetään myös mitä juoppous tekee ihmisen psyykelle. Ihan vakavasti pitäisi kysyä, kuinka paljon vähemmällä kärsimyksellä olisivat monet kansakunnat päässeet ja miten moni sota olisi vältetty, jos alkoholistit olisi pistetty hoitoon hyvän sään aikana, eikä päästetty niitä päättäville paikoille riehumaan.

Graham luettelee historiasta tunnettuja alkoholisteja. Niitä löytyy tietysti Amerikan presidenttien joukosta, mutta murhanhimoisimmaksi alkoholistiksi hän mainitsee Stalinin. Stalin, itsekin alkoholistin poika, näki sabotöörejä ja vakoojia kaikkialla. Stalinin juomatavat olivat alkoholistille tyypillisiä. Hän painosti muita juomaan seurakseen. Tuttavien oli salaa pyydettävä lasiin värjättyä vettä, koska eivät pystyneet pysymään Stalinin tahdissa. Tietysti muutkin kykenevät hirmutöihin kuin vain alkoholistit. Hitlerhän oli tunnetusti absolutisti. Mutta hänenkin isänsä oli alkoholisti.  

Historia oli yksi niistä oppiaineista, jotka minua koulussa aina ärsyttivät. Se tuntui niin valheelliselta, elämälle vieraalta tavalta jäsentää maailmaa ja todellisuutta. Suurmiesten ympärille rakennetut tapahtumaketjut jotka huipentuivat siihen kuinka sotajoukot etenivät itään ja länteen ja rajojen paikkoja siirreltiin erilaisissa mahtipontisissa kokouksissa, jotenkin se vain tuntui että jotain olennaista jäi historioitsijoilta tavoittamatta. Tässä varmaan yksi niistä aioista joita olisi jossain vaiheessa voinut tunneilla miettiä.

***
klo. 19
Blogin päivittyminen ei ole tänään näkynyt blogilistalla, en ainakaan minä ole huomannut.

****

Onko teille muuten koskaan käynyt niin, että otatte vapaaehtoistyönä hoidettavaksenne jonkin homman, kun se tuntuu vähän niin kuin velvollisuudelta. Sitten hoidatte sitä hommaa parhaan kykynne mukaan, kunnes joku rehellisenä ihmisenä antaa palautetta ja sanoo, että olette hoitaneet hommanne aivan luokattoman huonosti. Minulle nimittäin kävi noin ja kiitin rehellisestä palautteesta, mutta en ole varma olenko minä oikeasti kiitollinen.