Grafomaniassa pohditaan maanpakolaisuuden vaikutusta luovaan työskentelyyn. Vaikutukset ovat olleet positiivisia ja negatiivisia. Toisaalta ajattelun itsenäisyys on lisääntynyt, toisaalta vaivaa aavistus, että luova suoni voi tätä menoa vielä ehtyäkin.

Mietin samansuuntaista asiaa parhaillaan kun värkkään apuraha-hakemuksia ja toivon tietysti saavani rahaa, että voisin jatkaa työtäni. Olen vuodesta 1992 elättänyt itseni kirjoittamalla, enkä ole siis tehnyt päivääkään oikeaa työtä sen jälkeen. Ohjaan kirjoittajia jonkin verran, mutta sitä en laske oikeaksi työksi, se on harrastus. Se voisi tuntua työltä jos tekisin sitä enemmän. Silloin kun asuin maaseudulla, koin hyvin voimakkaasti miten jokainen kirjoittamani juttu oli suonenisku, jonka jälkeen olin entistä aneemisempi. Liikuin niin omissa henkilökohtaisissa ympyröissäni ja sain virikkeitä ainoastaan tiedotusvälineitten kautta ja kontakti todellisuuteen oli käymässä ohueksi. Ehkä hiukan liioittelen, mutta vain vähän.

Minulla on ollut suuri henkilökohtainen vapaus tehdä mitä haluan. On ihmeellistä että olen saanut elää tällä tavalla. Pidän sitä ihmeenä. On kummallista, miten rahaa on aina jostain sitten kumminkin tullut. No eihän sitä ole taivaasta tipahtanut, minä olen aina leiponut sitä jostain, mutta kumminkin.

Välillä mietin, että pitäisikö kirjailijan tehdä oikeitakin töitä  Yksipuolistuuko ajattelu, kun sitä aina vain pyörii oman päänsä sisällä. Tai siis aivan varmasti yksipuolistuu, mutta miten haitallista se on ihmisen oman elämän kannalta? Ja miten haitallista se on kirjailijan työn kannalta? Minua ärsyttää kirjat joissa kirjailija kertoo päähenkilöstä joka on kirjailija ja kirjoittaa kirjaa. Ja elokuvat joissa kerrotaan elokuvan tekemisestä. Olen itsekin kirjoittanut romaanin romaanin kirjoittamisesta, joten senkin varmaan pitäisi kertoa minulle jotain.

Mutta mitä minä voisin tehdä. Ottaisiko joku minut vielä töihin? Ikävä kyllä minä en varsinaisesti osaa mitään muuta kuin kirjoittaa. Jokin pieni, vaatimaton osa-aikatyö voisi olla juuri minua varten, mutta epäilen etteivät työmarkkinat varsinaisesti taistele minusta.