Kohtasin eilen ryppään uusia kirjoittajia. Tehtäväni oli kertoa omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta ja käynnistää siihen liittyvää luovaa prosessia. Meneillään on laajempi Kerro ja kirjoita kokonaisuus, jossa opiskellaan myös proosaa, draamaa ja lyriikkaa, tämä minun omaelämäkerrallinen tonttini on vain osa kokonaisuudesta.

Käytän alussa aina sellaista systeemiä, että pistän ihmiset piirtämään lapsuudestaan, sitten piirroksista puhutaan ryhmissä. Ryhmäläiset esittävät kysymyksiä, mutta niihin ei saa vastata, vaan ne kirjoitetaan itselle ylös myöhemmin mietittäviksi. Tämä on sellainen hiukan lapselliselta kuulostava menetelmä, johon ihmiset suhtautuvat vaihtelevalla tavalla. Jotkut ymmärtävät pointin heti, toiset siinä vaiheessa kun suostuvat kuitenkin tekemään mitä sanon, ja jotkut eivät sittenkään. Aina joskus tulee eteen kurssilaisia, jotka eivät suostu piirtämään. He eivät joko mielestään osaa piirtää, tai sitten he ovat odottaneet, että kirjoittamisessa lähdettäisiin liikkeelle jotenkin älyllisemmin ja vastustavat tällaista pelleilyä.

Nyt ei ollut ongelmia. Ehkä olen itse ajan kanssa vähän kehittynyt ja pystyn jo etukäteen perustelemaan, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Piirtämisen ideana ei ole  mikään ylimalkainen "luovuuden" vapauttaminen, vaan asioiden palauttaminen mahdollisimman konkreettiselle tasolle. Olen huomannut, että kun ihmiset alkavat muistella lapsuuttaan, he ilman tällaisia erityistoimia ryhtyvät heti aikuisen jälkiviisaudella tekemään tulkintoja siitä mitä heille lapsena tapahtui. Minä taas ajattelen, että ennen tulkintoja pitäisi tavoittaa se oma silloinen kokemusmaailma ja vasta sen jälkeen voi tulkita, jos vielä huvittaa. Palaamisessa auttaa keskittyminen konkretiaan. Lapsuuden esineisiin, leikkipaikkoihin, ihmisiin on sitoutuneena monenlaisia tunteita ja mielikuvia, jotka sitä paitsi avautuvat muillekin kun asiat kerrotaan konkretian kautta. Usein käy niin, että ryhmäläiset tunnistavat toistensa jutuissa omia kokemuksiaan, jotka ehkä ovat jo olleet painumassa unohduksiin.

Illan päätteeksi yksi kurssilainen kysyi, että voiko tällaisessa asiassa tulla uskoon, koska hänestä tuntuu että hän on tullut uskoon. Minä en ollut koskaan ajatellut asiaa sillä tavalla, mutta kyllä tässä varmasti uskoonkin voi tulla.