Silmäilin
aamukahvia hörppiessä lehtijuttua, jossa puhuttiin siitä kuinka voimaan
tuleva hedelmöityshoitolaki vaikuttaa hedelmällisyyshoitoihin. Niiden
määrä tulee romahtamaan, koska sukusolujen luovuttajat eivät halua,
että heidän henkilötietonsa rekisteröidään. Jos henkilötiedot
rekisteröidään, aktiivisen luovuttajan ovella voi olla tunkua joskus
parinkymmenen vuoden kuluttua kun lahjoitetulla spermalla tuotetut
ihmiset haluavat käydä moikkaamassa isipappaa. Tämä ei ole houkutteleva
skenaario monenkaan luovuttajan mielestä.
Juttua oli höystetty 27-vuotiaan perheenäidin kommenteilla.
Nimettömällä perheenäidillä on yksi lahjasiittiöillä hankittu poika.
Ajatuksissa on ollut hankkia pojalle biologisia sisaruksia, mutta nyt
voikin olla, että suunnitelma kariutuu, koska heille anonyymisti
spermaa luovuttanut mies ei välttämättä suostu rekisteröimään
henkilötietojaan. Äiti kommentoi: Minusta
on kohtuutonta, että emme saa päättää lastemme ikäeroa tai lopullista
määrää. Ymmärrän, että uudella lailla tahdotaan antaa lapsille
mahdollisuus selvittää biologinen alkuperänsä. Mutta luovuttajia siinä
ei ajatella lainkaan.
Mitä
tämä lääketieteen kehitys oikein tekee meille ymmärtämättömille
ihmisille. Että siis yhtäkkiä onkin kohtuutonta jos joku ei saa päättää
lastensa ikäeroa tai lopullista määrää? Kohta on varmaan kohtuutonta
jos ei saa päättää lapsensa sukupuolta ja älykkyysosamäärää ja
erityislahjakkuuksien laatua. Minä olen kuvitellut, että aika harva
ihminen vielä nykyäänkään voi ihan pilkuntarkasti määrätä lastensa
ikäeron ja lopullisen määrän.
Missä vaiheessa ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että he voivat
kontrolloida kaikkea? Että koko maailmankaikkeus monimutkaisine
systeemeineen tottelisi ihmisen älynväläyksiä? Pian joku varmaan
valittaa, että on kohtuutonta vanhentua ja kuolla. Ja niinhän se onkin
kohtuutonta. Elämä on.
perjantai, 16. maaliskuu 2007