Pääsiäissiivous tuli tehtyä vähän viime tingassa, eli tänään. Tuossa kun heittelin tyynynpäällisiä pesukoneeseen, muistelin äitini kertomuksia siitä millaista pyykinpesu oli hänen lapsuudessaan. Vesi haettiin kilometrin päästä Kokemäenjoesta, lakanat hierottiin mäntysuovalla käsin kolmessa eri vedessä, sen jälkeen ne vielä keitettiin lipeässä,  minkä jälkeen ne sitten kuljetettiin joen rantaan ja huuhdottiin. Talvella touhu oli olettavasti aika koleaa. Äiti kertoi, että välillä kohmeisia sormia lämmitettiin lipeävedessä.

Arvelin, että lakanoita ei ehkä vaihdettu silloin yhtä usein kuin nykyään. Äiti totesi, ettei varmaan, olisikohan kerran kuukaudessa vaihdettu. Tuli siitä kuitenkin aikamoinen pyykki, kun asiaa ajattelee, heilläkin kahdeksanhenkinen perhe. Sai siinä kuljettaa vettä ja lakanoita ja liottaa käsiään mäntysuovassa ja lipeässä.

 Ihmettelin miksi lakanapyykki oli niin monivaiheinen. Eikö koskaan tehnyt mieli koettaa, tulisivatko lakanat puhtaiksi esimerkiksi niin, että ne hierottaisiin kerran mäntysuopavedessä ja sen jälkeen keitettäisiin lipeässä. Ei kuulemma tullut. Niin oli aina tehty, että kolmessa eri vedessä hierottiin, naapureissakin kaikki varmaan tekivät samalla tavalla. Tämä järjestys oli iskostunut kaikkien mieleen normina jota ei missään tapauksessa saanut rikkoa.

Tuntuu, että jos olisin joutunut hieromaan lakanapyykkiä käsin, hieromiskertojen vähentäminen kolmesta yhteen olisi tullut automaattisesti mieleen ja aivan varmasti olisin sitä myös kokeillut, noudatettiinpa naapureissa millaista pesujärjestystä tahansa. Minua kiinnostaisi tietää, pystyykö joku erottamaan, onko lakana hierottu ennen lipeässä keittämistä yhdessä vai kolmessa vedessä. Tuntuisi uskomattomalta jos pystyisi, mutta toisaalta, mistä tällainen kolmessa eri vedessä hieromisen normi muuten olisi tullut? Onko se ollut hygienian kannalta välttämätöntä?

Mietin, että jos pyykinpesu olisi ollut miesten vastuulla, olisiko siihen paneuduttu äitini kuvailemalla ankaruudella. Ossian Kuusinen oli 1800 luvun loppupuolella syntynyt kustavilainen kalakauppias ja kertoo Eva Lettisen toimittamassa kirjassa siitä, miten miesten ja naisten välinen ero näkyy myös yliluonnollisessa maailmassa:

Ja halttioi asusi joka talos...ja niit täyry palvel ja kunnioitta, ettei mittä onnettomuut vaa olis tapahtun...Halttija piri semmost komento vähä. Täyry kaik pittä kunnos. Ja jos ol naishaltti, ni se ol vaativaisemp sit ain. Meiänki kyläs, ko siäl kaks talo ol ja molemmis haltia o. Toises ol miäs ja toises nainen. Semmone talo, misä ol naishaltija, ni se ol paljo tommone kerkkemp kaikis, ol pahemp.