Olin eilen illalla Tuomas-messussa. Jostain syystä nämä messut vetävät väkeä ja Mikaelinkirkossa oli tunnelma kuin itämaisella torilla. Bändi ja kuoro soittivat ja lauloivat vähän sinne päin, jotkut eksoottiset laulut tuntuivat liian kimuranteilta että niihin olisi voinut omalla äänellään liittyä, vaikka halua olisi ollutkin. Minulta meni tilaisuuden varsinainen anti muutenkin ohi, sillä huomioni kiinnittyi kauniiseen tyttöön, joka vaelteli läpikuultavan vihreä muovikassi sylissä edes takaisin, ja lopulta parkkeerasi viereeni.

Minulla oli kamera mukana, mutta en kehdannut kysyä saisinko kuvata häntä. Tyttö oli rakenteeltaan kuin valokuvamalli,  solakka ja sopusuhtainen ja hänellä oli korkeat, leveät poskipäät, suora, vähän pysty nenä, tuuheat kulmakarvat terävästi katselevien silmien yläpuolella. Hänen ihonsa oli ahavoitunut samalla tavalla kuin pultsareilla, kädet olivat punaiset ja rohtuneet. Muovikassi oli täynnä vaatteita.

Hän oli aivan varmasti paskaisin nuori kaunis nainen, jonka olen koskaan nähnyt. Hän oli paskaisempi kuin suurin osa puliukoista joita olen elämäni aikana nähnyt, mutta pitää myöntää että olen toki joskus nähnyt paskaisempiakin. Koko sen ajan kun hän istui vieressäni, hän riisui vaatteitaan, kaivoi muovikassista uusia töhryisiä vaatteita ja puki niitä ylleen.

Valkoisen ja töhriintyneen collegepuseron hän kietoi näppärästi turbaaniksi hiustensa suojaksi. Välillä hän nousi seisomaan ja seisoi tavattoman sirona ja ryhdikkäänä ja katseli kaula ojossa eteenpäin, en tiedä mitä, ei siellä ollut mitään erityistä nähtävää. Sitten hän vaihtoi puseron tilalle huivin, sitten taas collegepuseon.

Mietin voisinko kysyä häneltä, että mitä hänelle oli tapahtunut, miksi hän oli tuollaisessa jamassa. Sitten mietin, että miksi kysyisin. Jos hän olisi ollut rujo, ruma akka tai ukko, hänen likaisuutensa ja poikkeava käytöksensä ei olisi herättänyt minussa minkäänlaista uteliaisuutta, ainoastaan väsähtänyttä murhetta yhteiskunnan syrjäytyneiden vuoksi.

En oikeastaan ole ennen tajunnut miten hyvin olen sisäistänyt ajatuksen, että kauniiden kuuluu olla menestyneitä ja onnellisia,  puhtaita ja raikkaita ja ystävien ympäröimiä. Yksinäinen outo likainen kaunotar rikkoo tätä vakiintunutta ideologiaa.

Sitäkään en ole ennen tajunnut, miten paljon helpompi on tuntea myötätuntoa ja auttamishalua jos avun tarpeessa oleva on kaunis ja hellyttävä.


*****

En ole aikoihin jaksanut ylläpitää linkkilistaani. Ihmiset jatkuvasti vaihtelevat bloginsa nimeä ja osoitetta ja kätkevät niitä salasanan taakse tai mitä milloinkin, ei siinä jaksa pysyä perässä. Liitin nyt kuitenkin linkkilistaani Taru Väyrysen (pohtii muuten pyhyyttä paljon paremmin kuin minä), Titta-Mari Marttisen, Jan Erolan ja Etappisian blogit. Varmasti jäi jälleen liittämättä tärkeitä blogeja, mutta yritän muistaa ensi kerralla.