Kirkkopäivien teemana on Pyhä yksinkertaisuus. Hieno teema, joskaan en sen kummemmin osallistu. Tosin aamukävelyllä poikkesin Tuomiokirkon vessassa, mutta sitä ei ehkä lasketa.
Joskus kuitenkin havahdun miettimään mitä kummaa se pyhyys oikein on. Se tuntuu tärkeältä, koska jollakin tavalla se ankkuroi elämääni johonkin itseäni suurempaan, mutta jos alan puhua siitä, käy äkkiä niin että se katoaa kokonaan. En enää löydäkään sitä mistään ja tunnen itseni hölmöksi.
Sanapari pyhä ja häpy pistävät tietysti miettimään taas kaikenlaista, koska sellaiselle, jolla ei ole häpyä, ei myöskään mikään ole pyhää. Mutta löytämäni artikkelin mukaan mitään etymologista yhteyttä sanoille ei ole voitu osoittaa, kysymys lienee siis sattumasta.
Ennen vanhaan naisen sukupuolielintä osattiin kyllä arvostaa (lainaus samasta artikkelista): Pojat kaikki polvillah vittua kumartamah.Vatsallah miehet vanhat vittua kumartamah, tuota tervehyttämäh. Pappi nosti partoah, kuningas kypäriäh tuota tervehyttämäh." (J. Fr. Cajan 347. Uhtua 1836) Mutta valitettavasti tästä arvostuksesta ei seurannut, että naisilla olisi ollut sen kummemmin valtaa yhteisössä, valta oli kuitenkin miesten hanskassa.Mutta ei minun tarkoitukseni ollut nyt tuosta puhua.
Jostain kuulin, että pyhä tarkoittaisi samaa kuin "erotettu". Ja oliko vielä niin, että se alunperin olisi tarkoittanut aitaa, jolla jokin tietty alue on erotettu johonkin tiettyyn käyttöön.
Joillekin ehkä pyhästä ensimmäisenä tulee mieleen kaikki maailman kirkot ja temppelit ja synagogat jne, jotka on erotettu maailmasta ja pyhitetty uskonnon harjoittamiseen.
Suomalaiset taitavat kokea pyhyyttä usein luonnossa, metsässä, järven tai meren rannalla, tai tähtitaivasta katsellessa, mutta he eivät välttämättä nimeä sitä kohtaamiseksi pyhän kanssa. Se on kuitenkin kokemus, joka säteilee voimaa ja merkitystä jokapäiväiseen elämään.
Minä katselin tänään kissaa, jonka kanssa olen elänyt kohta 21 vuotta. Tiedän tiedän, olen puhunut kissastani monta kertaa aikaisemminkin, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Paitsi että kyllä se on aivan ihmeellinen.Se on mystinen, kehräävä aparaatti, joka hengittää, syö ja ulostaa ja joka aivan selkeästi on oma persoonansa. Mikä sitä pitää käynnissä? Mitä se kokee maatessaan tuossa mahan päällä? Hyvin usein päivän aikana, varmaan kymmeniä kertoja, meidän katseemme kohtaavat, me katsomme toisiamme silmiin ja tajuan että se tuntee minut läpikotaisin. Sellaisina hetkinä joskus tunnen selvästi pyhän läsnäolon. Minulle kysymys on ehkä ennen muuta siinä, että koen elämän ja maailman valtavan arvoituksellisuuden. En voi sitä ymmärtää enkä hallita, voin vain kellua mukana.
