Tarun blogista
nappaamani aforismi "Se ei puskaan paskanna, joka punkkia pelkää,"
johti ajatukset jo juhannuksenviettoon joka minulla alkaa huomenna ja
teen jonkinlaisen lyhyen pesäeron myös tähän reistailevaan koneeseeni.
Vetäessäni omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kursseja, suurten
ikäluokkien edustajien lapsuudenkokemuksissa elävät käymäläkuvaukset
usein ryöstävät shown. Minulla on se mielikuva, että jokainen joka
ryhtyy muistelemaan lapsuuttaan ja kirjoittaa siitä, yleensä aika
alkuvaiheessa jo tarttuu käymäläkokemuksiinsa ja äityy naturalistiseen
sävyyn kuvailemaan niitä. Käymälä tuntuu olleen lapsille usein hiukan
pelottava paikka, eivätkä ne välttämättä ennen olleet yhtä siistejä ja
kompostintuoksuisia kuin nykyään.
Tosin huussin saa kyllä varsin karmeaan kuntoon nykyäänkin, mikäli vain
haluaa. Muistan millaista oli, kun lainasin kesämökkiä sukulaispojalle,
joka vietti siellä erästä juhannusta pelikavereittensa kanssa. Kun
kymmenkunta parikymppistä oli viikonlopunaikana kitannut kaljaa ja
asioinut huussissa, niin sillä ammoniakintuoksulla olisi voinut tyrmätä
kokonaisen kylän. Koska normaalisti en joudu ihmisten jätöksiä samalla
tavalla nuuskimaan, tapahtuma piirtyi pysyvästi mieleeni.
Huussikulttuuri unohtuu nopeasti, vaikka olen ihan aikuisenakin elellyt
välillä taloissa joissa ei ole vesijohtoa eikä viemäriä.
Muistan, että Turussa olisi joskus järjestetty näyttely, jossa
gallerian seinille olisi ripustettu ruokia ja ideana oli sitten seurata
tuotteiden nahistumista ja pilaantumista. Asuin silloin maalla ja
minusta tuollainen oli ihan naurettavaa pelleilyä. Mutta enpä tiedä.
Nyt olen asunut pari vuotta kaupungissa ja huomaan vierastavani
kesämökkini huussia. En kai minä tällaisesta aiheesta olisi muuten
kirjoittanut.
keskiviikko, 20. kesäkuu 2007