Välillä
tulee tarve vain olla. Eilen taisin nukkua kahdet päiväunet ja katselin
televisiota iltapäivällä, jota en yleensä koskaan tee. Tutkiskelin
kyllä välillä erästä puolivalmista käsikirjoitusta, mietin pitäisikö
sille tehdä vielä jotain, vai joko sen uskaltaisi lähettää eteenpäin.
Illalla lähdin ystäväni kanssa kirkonmäelle juomaan viiniä ja syömään
voileipiä. Putkasta vapautunut merimies liittyi seuraan, katsoi meitä
pitkään ja totesi, että emme mekään ilmeisesti enää mitään ihan tyttöjä
ole. Kysyimme oliko sillä jotain väliä kenties? Ei kuulemma ollut. Hän
joi kaljansa ja ystäväni lirutti viinitörppösestä hänen kaljapulloonsa
täydennystä. Minä en kuitenkaan osannut oikein rentoutua, koska aina
kun yritimme jutella keskenämme, tyyppi sanoi vihaisella äänellä
"kuunnelkaa nyt kun mä puhun!"
Periaatteessa tietenkin pitää olla valmis kuuntelemaan lähimmäisensä
murheita ja murheita hänellä olikin, mutta huomasin jälleen kerran,
että myötätuntoni kärsivää ihmiskuntaa kohtaan on enemmän
teoreettista laatua, joten ehdotin että vaihtaisimme paikkaa. Onneksi
Turussa riittää puistoja ja kallioita ja eilinen ilta oli aurinkoinen
ja mukava, vaikka päivä aluksi vaikutti pilviseltä.
Nyt on sadellut, ja se tuntuu hyvin sopivan kesän tähän vaiheeseen.
Vuodet maaseudulla oman kaivon varassa ja aktiivisena
kotitarveviljelijänä ovat pysyvästi muuttaneet asenteeni sateeseen.
Sade tuntuu taivaan lahjalta, ja sehän se tietysti onkin, meidän kävisi
huonosti ilman vettä. Runsas viikko sitten olin katolisessa messussa ja
messun yhteydessä kastettiin vietnamilainen pieni tyttö.
Kasteseremoniaan kuului kasteveden siunaaminen omana juhlallisena
operaationaan ja se tuntui minusta erityisen hienolta. Me pidämme vettä
itsestään selvänä asiana. Emme me ihmettele Itämerta, emme Aurajokea,
emme kymmeniä tuhansia järviämme. Emme pohjavesialueitamme, emme
sateita jotka tulevat ja menevät. Me ihmettelemme vain jos meri täyttyy
sinilevistä, järvet saastuvat, pohjavedet pilaantuvat ja sateet
lakkaavat tulemasta. Ainakin minut kasteveden siunaaminen pysäytti
miettimään maailmankaikkeuden käsittämättömyyttä, sitä miten samalla
tavalla kuin maapallo, minäkin olen suurimmaksi osaksi vettä.
keskiviikko, 27. kesäkuu 2007