Olen jälleen temperamenttiteorian lumoissa. Temperamentissa on kysymys synnynnäisten valmiuksien tai taipumusten kokoelmasta, joka määrää ihmisen yksilöllisen ja hänelle ominaisen reagoimis- tai käyttäytymistyylin.

Temperamentti koostuu useista erilaisista piirteistä, kuten sensitiivisyys, aktiivisuus, sopeutuvuus, sinnikkyys, häirittävyys, rytmisyys, jotka voidaan pistää asteikolle korkea-matala, sekä lähestyminen ja vetäytyminen.  Liisa Keltikangas-Järvinen esittelee perinpohjaisesti mitä erilaisia vaikutuksia  temperamenttipiirteillä on ihmisen koulumenestykseen ja sitä kautta elämään yleensäkin. On nimittäin niin, että vaikka mikään temperamenttipiirre sinänsä ei ole hyvä eikä huono, käytännössä koulu ja työelämä vaativat ihmiseltä tietynlaista temperamenttia ja ne joiden temperamentti sopii vaatimuksiin huonosti, ovat ongelmissa. Koska temperamentti on perustaltaan biologinen ja synnynnäinen, sitä ei voi muuttaa. Vetäytyjästä ei tule lähestyjää, vaikka häntä kuinka koulisi, mutta toki hän pakon edessä oppii voittamaan kaikkea uutta kohtaan tuntemansa pelon.

Kirjaa Temperamentti ja koulumenestys lukiessa yritän hahmottaa omia temperamenttipiirteitäni. On selvää, että sensitiivisyyteni on korkea, samoin häirittävyys, mikä näkyy siinä että reagoin kaikkeen mahdolliseen mitä ympäristössä tai minussa itsessäni tapahtuu, ja keskittyminen on vaikeaa. Tämä ominaisuus on haitannut elämääni niin kauan kuin muistan. Olen oppinut, että kysymys on psyykkisestä häiriöstä. Mutta temperamenttiteoria antaa minulle tässä kohden terveen paperit. Kysymys ei välttämättä olekaan häiriöstä, vaan synnynnäisestä, yksilöllisestä ominaisuudestani. 

On myös selvää, etten ole kovin aktiivinen ja myös rytmisyyteni on matala, se näkyy epäjärjestyksenä jota kylvän ympäriinsä missä tahansa liikunkin. Tästäkin olen kantanut huonoa omaatuntoa, koska olen pitänyt epäjärjestystaipumustani silkkana velttoutena. Tietysti matalan rytmisyyden ihminenkin voi oppia pitämään paikat järjestyksessä, mutta hänelle se on huomattavasti vaikeampaa kuin korkean rytmisyyden tyypille, joka ei yksinkertaisesti pysty olemaan ellei kaikki ole siellä missä kuuluukin.

Kaikki uusi ahdistaa minua, niin kuin tietokoneenkin hankkimista lykkään sen vuoksi, että pelkään mitä kaikkea kauheutta se tuo elämääni. Tämäkin kone on kauhea, mutta se on tuttu, joten sen oikkuilut eivät suista minua kaaokseen. Minua painostetaan nyt erittäin voimakkaasti lopettamaan koneasian vatvominen ja hankkimaan se hemmetin uusi kone. Minäkin haluan sen koneen ja sittenkin, voi miten vastahakoinen olenkaan menemään kauppaan, kohtaamaan myyjää jne. Mutta siis suosittelen Keltikangas-Järvisen kirjaa jokaiselle, jolla on taipumus tonkia psyykeään ja joka vanhojen, käytössä kuluneiden terapiamallien rinnalle kaipaa uutta tuoretta näkökulmaa asioihin.