Serkkuni väitteli eilen.  Menin paikalle, koska aihe kiinnosti ja ehkä olisin mennyt joka tapauksessa, vaikka voisi kai sanoa, että kartan sukulaisia.

Tämän kesän sukujuhlat jäivät väliin, niin kuin melkein kaikki muutkin sukujuhlat, olen ollut vain yksissä. Etäisyys ei johdu välinpitämättömyydestä, vaan siitä että varhaisiin vuosiini liittyy käsittelemätöntä surua, joka kuohahtaa esiin kun tapaan tiettyjä ihmisiä. Ja kun niin tapahtuu, en tiedä mitä kuohahduksellani tekisin. Sukulaisten tapaamistenhan kuuluu olla iloisia ja pintapuolisia tapahtumia. Kuulumisia vaihdetaan kevyesti, keneltäkään ei odoteta eikä toivota syväluotaavaa analyysia siitä, millaisia tunteita sukulaisten kohtaaminen heissä herättää. Ehkä sukulaisten tapaaminen ei ihmisissä nykyään herätäkään tunteita, mutta minussa on tekovika ja olen pitkään pois tolaltani nähtyäni veljeni tai serkkuni tai kummitätini sisaren. Olen pois tolaltani, vaikka mitään kauheaa ei tapahtunut, kukaan ei sanonut mitään, kukaan ei varmasti ajatellutkaan mitään. Mutta minun ei tarvitse muuta kuin nähdä veljeni väentungoksessa ja olen heti tunteitteni vallassa.

Olen pakahtumaisillani kaikesta siitä, mitä pitäisi sanoa, olisi pitänyt sanoa jo kauan sitten, niin kauan sitten että olen jo unohtanut sanat, tai sitten on niin ettei sanoja koskaan ollutkaan, koska kaikki alkoi jo ennen kuin minulla oli sanoja.

Yleisön kannalta väitöstilaisuus oli iloinen ja rento. Hammaslääketieteen laitoksen sali oli tupaten täynnä, väittelijä ja vastaväittäjä sanailivat kiinnostavasti englanniksi, ja ilahduin huomatessani ettei minulla ollut suuria ymmärrysvaikeuksia. Hessu oli samaan aikaan humoristinen ja vakava.

Väitöskirja herätti monia ajatuksia ja kysymyksiä. Hämmästyttävän näköalan tarjosi se tieto, että kun Irlannissa on neljä laitosta, jossa hoidetaan psykiatrisia lapsipotilaita, niitä on Suomessa kuutisenkymmentä. Olemme siis laitosten luvattu maa, edelleenkin, vaikka paljon on ollut porua laitospaikkojen alasajosta ja yhä vaikeampi on oireilevien lasten saada hoitoa.

Loppupäätelmä: Kannatti käydä, mutta kyllä tuollaiset tilaisuudet ovat minulle epänormaalin raskaita.