Olen peltojen keskellä pimeässä, kylmässä talossa vetämässä kirjoittajakurssia. Sillä välin kun opiskelijat kirjoittavat intensiivisesti, on opettajalla aikaa perehtyä japanilaisen zen-munkin Ryõkanin runouteen. Vai ovatko ne runoutta? Ryôkan ärähtää: Kuka sanoo minun runojani runoiksi?/ Minun runoni eivät ole runoja./ Vasta kun ymmärrät etteivät runoni ole runoja/ voimme ryhtyä keskustelemaan runoudesta.

Hieno meininki tällä seuralliseksi kutsutulla erakolla. Otan hänet oppi-isäksi, sillä tunnen olevani tuollaisen asenteen tarpeessa itsekin. Tästä lähtien ärisen aina kun kohtaan lukijoitani: Kuka sanoo romaanejani romaaneiksi? Minun romaanini eivät ole romaaneja. Olen oikeastaan jo aika pitkällä tällä tiellä, mutta jokin henkinen viimesilaus on vielä saavuttamatta. Me emme täällä edes yritä keskustella runoudesta, vaan kirjoitamme elämästä. Niin Ryõkankin ilmeisesti teki.

Hattu lensi taivaalle,/ sandaalit putosivat,/ viitan vei tuuli;/ ei muuta tuliaista/ kuin minä itse tässä.

Oikeastaan tuon voisi kyllä asettaa omassa elämässä ja kirjoittamisessa päämääräksi. Olla sinut sen tosiasian kanssa, että minä olen vain minä ja ilmennän minuuttani kaikessa mitä teen. Ei kannata syyttää peiliä jos naama on vino, eikä yleisöä ja palaute ei miellytä. Pitäisi ehkä mieltyä siihen palautteeseen jota saa. Siihenkin kun omat kirjat ohitetaan eivätkä ne herätä vastakaikua. Pitäisi riemuita, ja juhlia sitä suurena taiteellisena voittona.

Vaikka omistan muinaisten buddhien suutrat/ olen liian laiska seuraamaan oppi-isien zeniä./ Tuuli ja halla ovat syöneet kaapuni rei'ille/ niukan ruokani kerjään tien varrelta./ Kuutamolla lauleskelen kaiken yötä,/ katselen pilviä enkä muista mennä kotiin./ Sen jälkeen kun lähdin luostarista/minusta tuli vahingossa tällainen typerys.

Voi sinua Ryôkan, olit suosittu erakko ja sait lempinimen Suuri hupsu. Tiedän niin hyvin, miltä sinusta tuntui, sillä minäkin olen ollut liian laiska seuraamaan oppi-isien yhtään mitään. Minäkin kerjään niukan ruokani tien varrelta, ja minustakin tuli typerys ihan vahingossa. Mutta kovin suureksi hupsuksi minusta ei valitettavasti ole, hupsuuteni tuskin tulee pitkään resonoimaan maailmassa sen jälkeen kun olen päättänyt liittyä hiljaisiin.