Minua on lyöty tietokoneella päähän. Web designer koulutus alkoi perjantaina ja jatkui lauantaina, enkä löydä oikeita sanoja kuvaamaan tunnelmiani. Olen ollut tyrmistynyt edessäni avautuvien haasteiden edessä. Tajuan edessä olevan työmäärän valtavuuden ja sen miten vähän osaan.

Mutta tajuan muitakin asioita. Ymmärrän miten valtavan huono opiskelija olen aina ollut. En ole koskaan oppinut enkä opetellut asioita, jotka ovat minulle vaikeita. Jos sellaisia asioita on tullut vastaan, olen vain hypännyt yli ja keskittynyt sellaiseen minkä muutenkin osaan. Esimerkiksi oma maisterintutkintoni koostuu pelkästään sellaisista oppiaineista, jotka saattoi suorittaa lukemalla ja kirjoittamalla esseitä, koska lukeminen ja kirjoittaminen ovat aina sujuneet. Moni kiinnostava oppiaine jäi kesken, koska suorittaminen olisi vaatinut ryhmässä työskentelyä, tietokoneen parissa työskentelyä, ruumiin avausten katselemista tms. mikä tuntui liian vaativalta. Samoin päädyin kirjoittamaan kirjoja lähinnä siksi, että kirjoittaminen sujui, kun taas töissäkäynti ei sujunut.

Mutta nyt minä olen siis hankkiutunut koulutukseen, joka ei sisällä oikeastaan mitään tuttua. Kurssitovereistani suurin osa taitaa olla tietotekniikan ammattilaisia, heillä vain ei mitään tutkintoa ja he ovat tuolla kurssilla hankkiakseen tutkinnon joka takaa mahdollisuudet jatko-opintoihin. En ymmärrä, miksi minä olen mukana, vaikka jo pääsykokeessa mielestäni hyvin kattavasti osoitin, etten tajua tietotekniikasta mitään.

Nyt minun pitäisi siis oppia ymmärtämään jotain html-koodeista ja muusta sellaisesta. Opetuksissa vilisi sanoja, joihin olen blogien yhteydessä törmännyt kuten template, leiska, tagi, mutta kun minä olen käyttänyt tätä idiooteille suunniteltua vuodatusta, en ole koskaan milloinkaan hetkeksikään pysähtynyt miettimään mitä nuo sanat pitävät sisällään.

Kurssi maksaa 650 euroa, mutta en ole vielä maksanut sitä. Minun täytyy nyt vakavasti harkita, pystynkö ylipäätään suoriutumaan kurssista. Voin vannoa, että oli kohtuullisen rasittavaa kaksi päivää viettää käsi koko ajan pystyssä ja toistella: hei anteeksi opettaja, voitko selittää uudestaan. Kun toiset pelasivat sillä välin pasianssia, lähettelivät sähköpostia tai muuten vain sättäsivät netissä.

Ehkä minun pitäisi varmistaa opettajalta, että hänen hermonsa kestävät minut. Minulle kuulemma laaditaan oma HOPS, joten ehkä se on sopiva sauma tarkistaa opettajan hermojen tila.

Se oli kurssissa kiinnostavaa, että aina Ruissalon golfkentän ohi pyöräilessä mietin, mitä nuo ihmiset oikein ovat, jotka pelaavat golfia. Olen ajatellut, että siinäpä ihmisryhmä, joka on mahdollisimman kaukana minusta. Samaa olen miettinyt törmätessäni lehdessä bridgetuloksiin. Kuka pelaa bridgeä? Ryhmän vetäjä sekä pelaa golfia, että bridgeä ja tämä on, se pitää rehellisesti tunnustaa, erittäin kiinnostavaa.