Obeesian kautta löytyi meemi, joka oli pistetty liikkeelle jo huhtikuussa, eli olen vähän myöhässä, mutta ei sellaisella kai ole museoasioissa niin väliä.
Esittele yksi esine, jolla on sinulle tavanomaista syvällisempää merkitystä. Kerro, miten mainittu esine on päätynyt haltuusi ja miksi se on sinulle tärkeä. Jos mahdollista, liitä esittelyn oheen valokuva (tai piirros) esineestäsi. Ilmoita osallistumisestasi Kaikenlaista mielen museoista -blogissa.
Olen tästä kuvasta kertonut täällä aikaisemminkin. Kysymyksessä on Gabriel Maxin teoksesta tehty painokuva. Kuva oli isoäidin olohuoneessa ja hän oli saanut sen perinnöksi aviomiehensä tädiltä Sandralta. Minulla oli lapsena tapana seistä kuvan edessä ja astua sitten pari askelta taakse irrottamatta siitä katsettani. Sitten menin lähemmäksi, niin lähelle että pystyin painamaan nenäni kuvaan kiinni. Isoäiti sanoi, että kun hän kuolee, kuva on minun.
Kun isoäiti kuoli, isäni täti Selma halusi Maxin painokuvan itselleen, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Isäni kuitenkin kirjoitti kuvan taakse, että se on minun. Kun Selma kuoli, kuva oli jälleen lähdössä matkustamaan jonnekin, mutta isä kävi hakemassa sen pois. Siitä lähtien se on ollut meillä seinällä.
Minä en useinkaan katsele sitä, se vain on seinällä. Joskus joku kyläilijä toteaa että kuva on hänestä pelottava. Se näyttää avaavan ja sulkevan silmiään kun sitä tarpeeksi tarkasti katsoo, siksi se kai lapsenakin kiinnosti.
Kuva on ollut minulle tärkeä sen vuoksi, että sen taakse on lyijykynällä kirjoitettu sen vaiheet 1800-luvun lopulta lähtien: Sandra-Martta-Selma-Kirsti. Jostain syystä suku-ja perhetunne on minulla hyvin laimeasti kehittynyt. En pidä yhteyttä sukulaisiini, en edes lähisukulaisiin juurikaan. Se ei ole mikään periaate, niin vain on käynyt. Kuvan takana olevat nimet ovat minulle kuitenkin konkreettinen osoitus, että suku on olemassa ja että sillä on jokin merkitys.
Nyttemmin kuva on tärkeä myös siksi, että se kuvaa maailmanhistorian ehkä arvoituksellisinta ihmistä, jonka vaikutus tuntuu tänä päivänäkin kaikkialla maailmassa. Me Euroopassa elämme kristinuskon laskusuhdannetta, mutta Kiinassa ja Afrikassa kristilliset kirkot kasvavat huimaa vauhtia.
