Näin tiekokouksen jälkeen en enää ihmettele miksi maailmassa on niin paljon sotia, päinvastoin. Minua ihmetyttää että niitä on niin vähän. Meitä on Mökkitien varrella neljä osakasta, mutta niin vain saatiin taas aikaan lihava riita siitäkin suon päällä kelluvasta pätkästä.

Ihmisiä näyttää olevan kahdenlaisia, niitä jotka nauttivat juonitteluista, junttaamisesta ja vallankäytöstä, ja niitä jotka eivät nauti. Ja ne jotka nauttivat ovat aina niskan päällä ja muut saavat kärsiä nahoissaan.

Ongelma on siinä, että isäni, joka oli kiltti ihminen, ei aikoinaan pakottanut paikallista maanviljelijää luovuttamaan kantavaa peltomaata tietä varten. Hän olisi voinut sen tehdä, koska tieoikeus oli merkitty karttoihin. Isä halusi kuitenkin elellä rauhanomaisesti naapurien kanssa ja sen vuoksi rakensi tien suon poikki sukulaisten mökkitien jatkoksi. Hän ei ottanut huomioon sitä, että meistä seuraava mökkiläinen, joka myös oli siellä suon takana, haluaisi todennäköisesti alkaa käyttää tietä, sen sijaan että kulkisi veneellä, kuten ennen. Niin sitten tapahtuikin. Mutta se mikä riitti isälleni ja mikä riittäisi minulle, ei riitä mökkinaapurille, joka asuu tien päässä.  Hän ei ymmärrä painorajoitusta ja on kauheaa kun pajukot raapivat autoa. Pajukot ovat kuitenkin tärkeitä, koska ne sitovat suota ja estävät tietä uppoamasta järveen. Pajukoiden ongelma on siinä, että ne kasvavat koko ajan. Vaikka keväällä perkaan tienvarren pusikot, ne rehottavat heinäkuussa niin kuin niille ei olisi tehty ikinä mitään.

No sitten kävi niin, että tien alkupään tarmokas sukulainen päätti, että hän tarvitsee omalle tontilleen paremman tien ja sen saadakseen hän liittoutui tien päässä olevan mökkiläisen kanssa ja he junttasivat läpi 11 000 euron perusparannuksen tien aivan alussa olevan mökkiläisen vilpittömäksi kauhistukseksi. Hehän hyötyvät hankkeesta yhtä paljon kuin kerrostalon ensimmäisen kerroksen asukas hinkuu hissiä.

Tässä on se hupaisa puoli, että tällä summalla tarmokas sukulainen aivan varmasti saa itselleen loistavan tien, mutta on epävarmaa auttaako  parannus meitä suon takana eläviä. Pahin visio on, että suunnitellut sepelikuormat upottavat koko meidän tiemme ja mitäs sitten tehdään, aletaanko kulkea taas venheellä tai hiippaillaanko salaa sen maajussiin pellonpientareita pitkin. 

Kiltti isäni ei halunnut riidellä, mutta tuli sitten hyväntahtoisuuttaan luoneeksi viritelmän joka takaa meille värikkäitä ja ajoittain kiivassanaisia tiekokouksia hamaan tulevaisuuteen.  Minun maksettavakseni tuli 3000 euron lasku, mutta ehkä se sitten on sen arvoista, varsinkin jos jäkätys tien reunoilla kasvavasta pajukosta lakkaa edes muutamaksi vuodeksi.

Lisäys

1752582.jpg

Blogisisko, maahanmuuttaja ja Anne
muistivat minua tällaisella tunnustuksella. Kiitos!