Käytän tämän päivän apurahahakemuksen tekemiseen. Anon Taiteen keskustoimikunnalta 1,3 ja 5 vuotista apurahaa, kuten sadat muutkin kirjoja kyhäävät tekevät näinä päivinä. Tajusin, että olen kirjoittanut kirjoja 15 vuotta, ollut koko tuon ajan päätoiminen kirjailija ja siitä 13 vuotta Kirjailijaliiton jäsen, enkä ole kertaakaan saanut työskentelyapurahaa.
Jos joku olisi tiennyt kertoa silloin kun odotin ensimmäisen kirjani ilmestymistä, kuinka vähän tulisin urani aikana saamaan taloudellista ja henkistä tukea kirjailijantyöhöni, olisin todennäköisesti masentunut ja lopettanut heti alkuun. Kuten monet tekevätkin huomatessaan, etteivät asiat suju kuten unelmissa.
Toisaalta jos joku olisi tiennyt kertoa silloin kun olin nuori ja eksyksissä, että tulen elättämään itseni kirjoittamalla ja opettamalla kirjoittamista, olisin ollut hämmästyksissäni ja ikionnellinen. Olisin pitänyt itseäni hämmästyttävän etuoikeutettuna. Olen kuitenkin saanut tehdä työtä, jolla on itselleni ollut suuri positiivinen merkitys, vaikka sen merkitys muille on jäänyt vähäisemmäksi kuin joskus toivoin. En ole rikastunut, mutta en kärsinyt myöskään puutetta. Sosiaaliturvani on olematon, eikä eläketurvasta voi puhua, mutta onko maailmassa oikeasti mitään turvaa kenelläkään, ainakaan siinä mielessä että omaisuus sen voisi taata. Kysymys on enemmänkin turvallisuuden harhasta, jonka vallassa ihmiset elävät.
"Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?"
Lisäyksenä lukuohje: Tuntematon kollegani on ärsyyntynyt ruikutuksestani (ks. kommentit). Siksi haluan painottaa, ettei postaukseni tarkoitus ole ensi sijassa valittaa mahdollista kaltoinkohtelua mitä tulee apurahojen jakoon, vaan prosessoida niitä nolouden ja häpeän tunteita, joita jatkuva ilman jääminen aiheuttaa. Runoilijapoika julkaisi taannoin esseekokoelman, jossa puhuttiin millaista on jäädä ilman seksiä. Myös muunlainen ilman jääminen voi aiheuttaa huonommuuden ja häpeän tunteita, jotka on prosessoitava ja sulatettava, mikäli haluaa jatkaa elämäänsä epäonnistumisten rampauttamatta.
