voit lisätä blogin suosikkiesi joukkoon.
]]>
voit lisätä blogin suosikkiesi joukkoon.
]]>Jos joku olisi tiennyt kertoa silloin kun odotin ensimmäisen kirjani ilmestymistä, kuinka vähän tulisin urani aikana saamaan taloudellista ja henkistä tukea kirjailijantyöhöni, olisin todennäköisesti masentunut ja lopettanut heti alkuun. Kuten monet tekevätkin huomatessaan, etteivät asiat suju kuten unelmissa.
Toisaalta jos joku olisi tiennyt kertoa silloin kun olin nuori ja eksyksissä, että tulen elättämään itseni kirjoittamalla ja opettamalla kirjoittamista, olisin ollut hämmästyksissäni ja ikionnellinen. Olisin pitänyt itseäni hämmästyttävän etuoikeutettuna. Olen kuitenkin saanut tehdä työtä, jolla on itselleni ollut suuri positiivinen merkitys, vaikka sen merkitys muille on jäänyt vähäisemmäksi kuin joskus toivoin. En ole rikastunut, mutta en kärsinyt myöskään puutetta. Sosiaaliturvani on olematon, eikä eläketurvasta voi puhua, mutta onko maailmassa oikeasti mitään turvaa kenelläkään, ainakaan siinä mielessä että omaisuus sen voisi taata. Kysymys on enemmänkin turvallisuuden harhasta, jonka vallassa ihmiset elävät.
"Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?"
Lisäyksenä lukuohje: Tuntematon kollegani on ärsyyntynyt ruikutuksestani (ks. kommentit). Siksi haluan painottaa, ettei postaukseni tarkoitus ole ensi sijassa valittaa mahdollista kaltoinkohtelua mitä tulee apurahojen jakoon, vaan prosessoida niitä nolouden ja häpeän tunteita, joita jatkuva ilman jääminen aiheuttaa. Runoilijapoika julkaisi taannoin esseekokoelman, jossa puhuttiin millaista on jäädä ilman seksiä. Myös muunlainen ilman jääminen voi aiheuttaa huonommuuden ja häpeän tunteita, jotka on prosessoitava ja sulatettava, mikäli haluaa jatkaa elämäänsä epäonnistumisten rampauttamatta.
]]>
Istun tuolilla.
Kun lähden, en ota tuolia mukaan.
Lopulta kaikki jää tänne
ja vain pimeä aine ottaa minut vastaan.
Me luulemme tietävämme maailmankaikkeudesta kaiken
mutta mitä on pimeä energia?
Entä jos se onkin valoa
jota ihminen ei voi kestää.
Selitystä. En oikeastaan ymmärtänyt, mitä tuossa haastetekstissä sanotaan. Ehkä sitä ei kuulukaan ymmärtää.
]]>
Yhtenä aamuna heräsin kuvataiteilijana.
Vessanovi kaipasi piristystä.
Tajusin että aatamin ja eevan paratiisista karkottaminen
piti maalata oveen
ja takiainen viitoittaisi heidän tietään.
Lähdin kauppaan ostamaan taiteilijatarvikkeita.
Maalaan vessan oven, sanoin myyjälle.
Olet väärässä, hän sanoi, ei vessan ovea maalata taiteilijatarvikkeilla.
Hämmennyin ja ostin askarteluvärit.
Maalaaminen oli vaikeaa.
Ymmärsin, että tarvitaan muutakin kuin visio.
Pieni määrä taitoa ei olisi pahitteeksi.
Tänään mies kuitenkin pisti vessan oven paikoilleen mutisematta.
Minua naurattaa.
]]>
Nyt pitää ehkä painottaa, etten ole ylenpalttisen ihastunut ko. herätysliikkeeseen ja minusta heidän jättiperheensä ovat arveluttavia monestakin syystä. Esimerkiksi siksi, että kun väestönkasvu maailman mitassa on mitä on ja maailma on pieni ja meidän ekologinen jalanjälkemme niin suuri täällä toistaiseksi vielä hyvinvoivassa pohjoisessa, on kyseenlaista tuottaa tänne niin valtaisia katraita. Mutta silti minusta on kummallista miksi heidän lisääntymisestään nähdään niin paljon vaivaa.
Juu juu tiedän, joku äiti on mennyt psykoosiin kun ollut 17:sta lapsi tulossa. Mutta toisaalta, täällä maallistuneessa yhteiskunnassakin äitejä napsahtelee psykoosiin tämän tästä ihan ensimmäisen lapsenkin yhteydessä, tai toisen. Ja synnytyksen jälkeiset masennukset ovat melkein epidemia, ainakin naistenlehtien jutuista päätellen. Mistäs tämä sitten johtuu? Täällähän ollaan täysin vapaita uskonnollisen yhteisön kontrollista, mutta silti joillakin vain alkaa vipata päästä. Pitäisikö ihmisoikeusliiton tarkistaa onko raskaana oleminen ja synnyttäminen yleensäkään lainkaan sopiva harrastus naisille.
On tietysti ikävää ja väärin jos yhteisö painostaa lestadiolaisnaisia synnyttämään. Mutta toisaalta täällä maallistuneella puolellakin yhteisö painostaa ihmisiä mitä erilaisemmilla tavoilla. Siksihän nuoret naiset ovat anorektisia ja bulimikkoja, koska yhteisö painostaa heitä olemaan tietynnäköisiä ja kokoisia ja jos he eivät mahdu sabluunaan, tulee ahistus. Hei ihmisoikeusliitto tule apuun, auta näitä ihmisiä, joita yhteisö painostaa, heitä on nimittäin kaikkialla.
**
Ps. sain Millanilta tällaisen napin
Kiitos!
]]>
Kolumnianikin on luettu. Olen saanut sähköpostia, jossa se todetaan Kalevala-herjaukseksi, eikä sen vuoksi kannata tuhlata ruutia ja kirjoittaa lehden yleisönosastoon, vaikka muuten voisi. Olen yllättynyt, että Kalevala tosiaan kuohuttaa jonkun muunkin kun vain minun tunteitani. Luulin piiskaavani kuollutta hevosta.
]]>]]>
Ihmiset kävelivät sen yli, eikä se häirinnyt heitä. Jos joku kompastui siihen, niin oma vika, olisi katsonut eteensä. Outoja viestejä alkoi kantautua. Ikkunoita rikottiin, taloja paloi. Hullut kansoittivat kadut ja junat, menestyvät tytöt söivät ja oksensivat lukittujen ovien takana, pojat eivät halunneet tietää mitään, lapset viiltelivät itseään. Onneksi kaikkeen oli olemassa lääke. Enemmän poliiseja, isommat vankilat, ankarammat rangaistukset. Halkeama leveni, yhä useampi kompastui , joku tipahti syvyyksiin. Toiset astuivat hymyillen yli. On niin kaunis päivä, aurinko paistaa. Maailmassa ihmiset joutuvat elämään paljon suurempien halkeamien kanssa ja jos niistä vuotaakin myrkkyä maailmaan, niin mitäpä tuosta, elämä on myrkkyä.
Vanhalla jutulla mukana Runotorstaissa