Hahmo kyseli aloittelevan kirjailijan selviytymispakettia. Hän oli lukenut Tero Niemen juttua Haluatko kirjailijaksi, helppoa ja hauskaa. Jutun pointti on siinä, että kirjoittaminen voi olla helppoa ja hauskaa, mutta kustantajan löytäminen ei. Luonnollisesti Niemen juttu kolahtaa jokaiseen joka on joskus kustantamojen ovia kolkutellut tai suunnitellut sellaiseen ryhtyvänsä.

Julkaisseeksi kirjailijaksi on jutun mukaan kolme tietä. 1. Käsistä vain kustantamoon ilman kontakteja tai muita meriittejä, ja sitten toivotaan että se on tarpeeksi hyvä. 2. Voi myös ryhtyä missiksi tai urheilijaksi, mikä auttaa kustannuspäätöksen syntymisessä koska julkkiksen tekemä kirja myy vaikka olisi heppoisempikin. 3. Kontaktiverkon avulla voi junailla kässärinsä jonon ohi niin että se tulee edes luetuksi.

Jutusta tuli ainakin minulle sellainen olo että ellei aloitteleva kirjailija ole missiainesta, niin ehkä olisi satsattava ihmissuhdeverkkoon. En kiistä teoriaa, mutta siitä huolimatta palauttaisin kysymyksen siihen mistä alunperinkin liikenteeseen lähdettiin, eli käsikirjoitukseen. Kirjoittaminen nimittäin voi kyllä olla helppoa ja hauskaa, mutta kirjoittaa niin että se kiinnostaa myös kustantajaa, se on jo vaikeampi paikka. Kustannustoimittajat ovat äärimmäisen nirsoja. He ovat lukeneet kaiken ja tietävät kaiken. Mikään inhimillinen ei ole heille vierasta. Sen lisäksi he joutuvat ajattelemaan myykö tämä kirja, onko sillä mahdollisuuksia kulttimaineeseen, miellyttääkö se mahdollisesti kriitikoita. Jos kirjoittaja löytää reijän kustannustoimittajan henkisestä panssarista, hänellä on kohta kädessä kustannussopimus, olipa reitti mikä tahansa.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että suhteiden avulla saa kyllä sen kässärinsä nopeammin siihen kustannustoimittajan pöydälle, mutta ei juuri sen pidemmälle. Voihan tässä tietysti olla perskohtaista vaihteluakin.

Monet tuntuvat ajattelevan, että kustannustoimittajat etsivät hyviä käsikirjoituksia. Minusta tuntuu että he kuitenkin enimmäkseen etsivät kiinnostavia käsikirjoituksia. Hyvä ja kiinnostava ovat kaksi hiukan eri asiaa, vaikka ei tietenkään haittaisi jos nämä ominaisuudet myös yhdistyisivät.

Eli vaikka kustantamon etsiminen on kinkkistä touhua niin kustantamoja kiinnostavan kässärin kirjoittaminen se vasta kinkkistä onkin. Tämä systeemi ei millään tavalla takaa sitä, että parhaat kässärit pääsisivät mukaan tuotanto-ohjelmiin. Se takaa vain, että kustantamojen mielestä kiinnostavimmat kässärit pääsevät tuotantoon asti. Kustantamot voivat olla väärässä ja usein ovatkin. Usein ne ovat kuitenkin oikeassa, ainakin mikäli niiden kustannustoiminta on kannattavaa.

Siksi minä en väheksy kirjoittajien tsemppaamista. Mutta jos tsemppaaminen auttaa ylittämään itsensä ja luomaan parempia kässäreitä, niin sehän on juuri sitä mitä tarvitaan. Tietenkin on hyvä tietää realiteetit. Kuinka suuri osa kässäreistä hylätään ja muuta sellaista. Mutta sen tiedon ei saa antaa kangistaa, muuten kirjoittaminen ei suju.

Joskus kyllä näin aika monta kirjaa julkaisseena konkarina ajattelen sitäkin että kirjoittajan kannattaisi yleensäkin siirtää näkökulma siitä julkaisukysymyksestä siihen kirjoittamiskysymykseen. Koska ei siitä kirjan julkaisemisesta ole ihmiselle elämäntehtäväksi. Kirjoittamisesta voi olla.