Pälli tuossa edellisen kommenttiketjun hännillä totesi, että ellei nuortenkirjallisuutta esitellä lehdissä, niin sehän on sitten viesti ettei sitä arvosteta. No niinhän se on, eikä nuortenkirjallisuutta tietenkään arvostetakaan niin kuin aikuisten kirjallisuutta. Aika yleisiä ovat tällaiset näkemykset, joita kaikkien Blogistanin naisten yhteinen mussukka Panukin esitteli blogissaan keväällä. (Olisin tietenkin vastannut hänelle, mutta en tiennyt päässeeni aiheeksi hänen blogiinsa koska hän ystävällisesti jätti linkittämättä. Asia paljastui vasta nyt kun googlasin huvikseni nimelläni, että mitä netin syövereistä löytyy. En vielä oikein tiedä pitäisikö minun kuitenkin linkittää nyt takaisin, vai olisiko viisaampaa pitää pientä etäisyyttä ja supista tällä tavalla hienotunteisesti selän takana).

Panu siis kuitenkin kirjoitti minusta blogissaan näin: "Ellilällä taas ei ole ollut vaikeuksia saada omia kaunokirjojaan - jotka nyt eivät välttämättä ole mielipidekirjoja, mutta kuitenkin ilmeisesti nuorisofiktiota, eli tehtävältään ja funktioltaan pitkälti moraali- ja mielipidedidaktisia teoksia - julkaistua valtavirran kustantajilta." Eli jollain minulle toistaiseksi käsittämättömällä tavalla tämä toteamus liittyi pohdiskeluun jossa Panu totesi, ettei Blogistanian sovinistisilta ajattelijoilta, keitä he sitten ovatkin, ole vielä ilmestynyt mielipidekirjaa.

Jätän nyt sinänsä mielenkiinnottoman feministi-sovinisti akselin käsittelemättä ja kiinnitän vain huomion Panun käsitykseen siitä, mikä on nuorisofiktion funktio. Hänen mielestään se on mielipidekirjallisuutta jonka tarkoitus on kasvattaa nuorista hyviä kansalaisia. Vai ymmärsinkö nyt oikein?

Tällä mielipiteellä ei olisi mitään merkitystä, jos se olisi vain hänen oma henkilökohtainen mielipiteensä, mutta ikävä kyllä se kuvastaa varsin monien ihmisten käsitystä siitä mikä on nuorisokirjallisuuden tehtävä. On selvää, että jos nuorisokirjallisuuden tärkeimpänä tehtävänä pidetään tendenssimäistä moraalikasvatusta, niin eihän se silloin voikaan olla yhtä arvokasta kuin muu kirjallisuus. Koska kirjallisuuden tehtävä on kertoa maailmasta sellaisena kuin taiteilija itse sen näkee. No kirjallisuudella tietysti voi olla ja onkin monenlaisia tehtäviä. Mutta tendenssikirjallisuus on ja on aina ollut mielestäni erittäin syvältä. Jos joku tulee minulle väittämään, että minun tehtäväni on ensisijaisesti kasvattaa, niin sitten minä kyllä riehaannun.

En tiedä mitä muut nuortenkirjailijat ajattelevat, mutta itse en missään tapauksessa näe omien kirjojeni tehtävänä kasvattaa ja opettaa moraalia. Ne voivat sitä tehdä, mutta se ei ole niiden tehtävä. Oma tehtäväni on kirjoittaa hyviä tarinoita ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Haluan kertoa maailmasta sellaisena kuin sen näen. Lapsille kirjoittaminen ei poikkea aikuisille kirjoittamisesta muilta osin, kuin että päähenkilöinä ovat lapset, heidän selviytymisensä aikuisten maailmassa. Tietysti minun pitää kirjoittaessani huolehtia, että kohderyhmäni suurinpiirtein ymmärtää mistä minä puhun, siinä mielessä pitää tietenkin ottaa huomioon että kirjoitan lapsille. Mutta että kasvattaisin heitä, ei kiitos. Vanhemmat kasvattakoon ja opettajat koulussa. Minun tehtäväni on pitää hauskaa lasten kanssa. Ei heidän kustannuksellaan, vaan kanssaan. Ja sanoa heille, että he ovat hyviä tyyppejä sellaisina kuin ovat.

Että menikö tämä nyt perille, Panu. No niin, siinä se linkki nyt meni. Minä kun olen niin helläsydäminen.