Viime aikoina naiset ovat siivonneet ja pesseet ikkunoita, ja esitelleet tekemisiään polleana kuten Menopaussin Mea. Hän kirjoitti muutama päivä sitten näin: "Ajattelin pilata ainakin jonkun naisihmisen olon hetkeksi kertomalla, että pesin ikkunat just äsken." Hän tiesi mitä teki, sillä paria päivää myöhemmin toisaalla saatiin melkein paskahalvaus pesemättömien ikkunoiden vuoksi. Onneksi vaan melkein, sillä joskus nuorempana itsekin hitaasta aineenvaihdunnasta kärsineenä voin epäillä paskahalvausta ikäväksi olotilaksi.
No nythän on niin, että minun ikkunani on pesty viimeksi silloin kun se vanha täti joka tässä asui, muutti pois. Ja sen jälkeen täällä on remontteerattu ja pöllytetty ja rakennettu ja saatu lopulta valmiiksikin, mutta vieläkään en ole saanut ikkunoita pestyksi. Tässä on mennyt, hetkinen, niin puolitoista vuotta. En tiedä mikä siinä on, mutta huimaa kun ajattelenkin. Heikottaa ja mietin kaikkea turhaa vaivannäköä jota elämässäni on ollut ja joka on rauennut tyhjiin. Että täytyykö minun taas tämäkin vaiva nähdä, vaikka siitä ei ole niin minkään valtakunnan hyötyä, että ikkunat pestään. Koska viimeistään viikon päästä ne ovat yhtä pölyiset kuin nytkin.
Mutta niinhän se on, että kunnon ihminen kyllä pesee ikkunansa ja huolehtii asuntonsa siisteydestä. Selvittääkseni siivoamiseen liittyviä voimattomuuden ja haluttomuuden kokemuksiani aloin lukea antropologian klassikkoteosta Mary Douglasin tutkimusta Puhtaus ja vaara, jossa siis pohditaan siivoamisen ja järjestelemisen yhteyttä Pyhään ja sitä kautta yhteisön keskeisiin arvoihin ja normeihin, joihin toki kaikki haluamme uskoa ja joita tahdomme noudattaa.
Douglas kirjoittaa näin: "Lialle voidaan johtaa kaksi alkuehtoa. On oltava tiettyjä suhteita tietyssä järjestyksessä sekä tuon järjestyksen särkyminen. Lika ei siis koskaan ole ainutkertainen, erillinen tapahtuma. Missä on likaa, siellä on myös järjestelmä... Lika on suhteellista. Kengät eivät ole likaiset, mutta on likaista nostaa ne ruokapöydälle. Ruoka itsessään ei ole likaista, mutta keittoastiat makuuhuoneessa tai ruokatahrat vaatteissa ovat likaisia. Samaten on likaista pitää kylpyhuoneen tavaroita olohuoneessa, jättää vaatteita lojumaan tuoleille, säilyttää sisätiloissa ulkona pidettäviä tavaroita, pitää alusvaatteita siellä missä on päällysvaatteiden paikka ja niin edelleen."
Meidän saastaisuuskäsityksemme on sitä, että reagoimme tuomitsevasti esineeseen tai asiaan, joka saattaa ristiriitaan vaalimiamme luokitteluja. Tästä tuli mieleen äitini tyrmistys kun istuimme keittiössä syömässä ja hän pyysi minulta talouspaperia. Minulla ei ollut, joten ojensin hänelle vessapaperirullan. Olin naiivi ja kuvittelin, että paperi kuin paperi, mutta ellei äitini olisi jo aikoja sitten tajunnut epäonnistuneensa kasvatuksessani, se kirkastui hänelle viimeistään tuossa vaiheessa.
Lika on yksinkertaisesti ainetta, joka on väärässä paikassa. Mistään muusta siinä ei ole kysymys. Enkä minä voi yksin päättää sellaista asiaa, että kaupungin keskustassa ikkunoihin liimautuva tomu on juuri oikeassa paikassa kun se löytää tiensä ikkunoihini.
Nyky-yhteiskunta on medikalisoinut siivoamisen, sitä perustellaan hygieniasyin, mutta siivoamisen alkuperä ei ole hygieniassa, vaan sen osoittamisessa, että yksilö hyväksyy yhteisönsä arvot ja normit ja noudattaa niitä omassa elämässään. Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat siivonneet ainakin siitä lähtien kun laskeutuivat puista. Aikoinaan ihmettelin miksi ihmeessä apinatkin osaavat siivota, mutta minä en. Nyt ymmärrän enemmän. Pesemättömät ikkunat ovat pienen ihmisen protesti Järjestelmää vastaan. En jaa yhteisöni Pyhiä arvoja. Olen toisinajattelija, kuten jo aikaisemminkin päätin.
Ei vaan. Kyllä minä ihan oikeasti olen laiska ja väsynyt. Mutta lukekaa Douglasin kirja, se on inspiroiva.
