Mobergin Maastamuuttajissa entinen kylähuora oli uskoontultuaan saanut neitsyytensä takaisin ja seilasi Amerikkaan puhtoisena ja uudestisyntyneenä. Minäkin haikailen aina joskus kirjallista neitsyyttäni. Ajatella jos olisin hankkinut itselleni jonkin kunnon työpaikan, ja tehnyt kirjoittamisesta itselleni harrastuksen. Itse asiassa se olisi ollut juuri sitä, mitä vanhempani aina ehdottivat. Ei siitä ole vielä kauaakaan kun äitini viimeksi päivitteli, miksi en ryhtynyt opettajaksi ja kirjoittanut harrastuksekseni. Niin, miksi en. Ehkä siksi, etten päässyt mihinkään oppilaitokseen edes pääsykokeisiin asti. 

Jos nyt olisin kirjallinen neitsyt, tekisin niin kuin Karpalo omassa blogissaan suunnittelee. Julkaisisin muutaman harkitun novellin pienilevikkisissä kirjallisuuslehdissä ja vähän ennen kuolemaani kokoaisin ne yhteisniteeksi, mikäli siinä vaiheessa vielä kiinnostaisi.

Mobergin kylähuoralla oli ongelmansa uskoontulon jälkeenkin. Matkakumppanit eivät ihan kokonaan unohtaneet hänen menneisyyttään ja aina välillä se vanha luonto pilkahti naisessa itsessäänkin esiin. Tähtään kuitenkin samanlaiseen uudistukseen. Unohdan, että olen koskaan puhunut naisten viihdekirjallisuuden puolesta ja toivon, että muutkin unohtavat sen. Lähinnä siksi, että viihdekirjallisuusrummutukseni on ollut selvästikin harhaanjohtavaa. Vaikka haluan viihdyttää, en selvästikään ole riittävän romanttinen vastatakseni romantiikkaodotuksiin.

Voisin silti aina joskus päivittää Hömpän helmiä. Nyt se onkin ollut minun osaltani ihan hävyttömän huonolla hoidolla. Blogi ansaitsisi paremman emännän.