Turun sanomissa kerrottiin miten minun laskujeni mukaan ainakin viisi ihmistä oli ahertanut tuntikausia pelastaakseen kauriin Aurajoesta. Eläin lopulta löytyi viemäristä, uitettiin veneen vierellä rantaan ja vietiin eläinhoitolaan toipumaan. Sieltä se päästettiin metsään eilen illalla.

Jossain tuolla toisaalla samanlainen rykelmä ihmisiä ahersi tunteja vapauttaakseen kiinalaisnaisen kivikasan alta. Lapio teroitettiin ja sillä hoidettiin jalan amputointi, koska muuten perheenäitiä ei saatu irti.

Sattumoisin kuulin myös, että nyt kun on kaksi suurta katastrofia meneillään sekä Kiinassa, että Burmassa, se väistämättä tietää myös avustamisen kallistumista, koska erilaisten tarvikkeiden kuljettaminen hätää kärsivien luo on toisille bisnestä ja kun tarve lisääntyy, hinnat nousevat.

Usein tuntuu, että ihmiset ovat välinpitämättömiä eikä mikään hetkauta. Kun on mahdollisuus hyötyä toisten ahdingosta, aina löytyy porukkaa, joka on valmis siihen. Mutta sitten on aina myös näitä ihmisiä, jotka vaivojaan säästelemättä ponnistelevat saadakseen yhden puolikuolleen naisen ihmisten ilmoille, tai kauriin takaisin metsään.

Jos on jotain pyhää tässä maailmassa, niin minusta juuri siinä, miten ihmiset ovat valmiit ponnistelemaan pelastaakseen yhden vähäisimmistä. Samalla se on minusta aivan järjetöntä. Kauriita ammutaan ja syödään ja maailmassa riittää ihmisiä, miksi sitoa monen ihmisen energia tuollaisiin pelastusoperaatioihin. Mutta on äärettömän tärkeä että niin tehdään. Sitten kun kauris saa hukkua Aurajokeen ilman että se ketään hetkauttaa, jokin pyhä asia meissä on kuollut, enkä haluaisi elää sellaisessa maailmassa.