Olen lomaillut kohta neljä viikkoa ja pääni on ihan tyhjä. Olen lukenut pari kirjaa, joita voisi kai sanoa menestysromaaneiksi. Ne ovat menestysromaaneja paitsi siksi, että ovat menestyneet, myös siksi, että ne kertovat ihmisistä, jotka menestyvät. Mietin voisiko menestysromaania pitää viihdekirjallisuuden yhtenä alalajina. Puhun nyt sellaisista kirjoista kuin Virpi Hämeen-Anttilan Perilliset ja Paolo Coelhon Zahir. Niitä yhdistää ainakin se, että kummassakin pääosassa ovat henkilöt joilta kaikki onnistuu. Coelhon päähenkilö on menestyskirjailija, jonka uutuutta jonotetaan ja Hämeen-Anttilan päähenkilöitä ovat eettinen yritysjohtaja ja eettinen toimittaja.

Coelho kirjoittaa New age hölynpölyä. Ihminen on henkinen olento, kuka tahansa meistä voi alkaa tulkita maailmankaikkeutta, nähdä unia ja merkkejä ja suunnistaa niiden mukaan kohti syvähenkisempää elämää. No niinhän minäkin ajattelen, itse asiassa. Coelhon kanssa on käynyt ennenkin näin, luen kirjan ja ajattelen, tämä on silkkaa skeidaa. Sitten jokin asia jää kuitenkin pyörimään mielessä. Valon soturin luettuani huomasin ajattelevani sen säkeitä tilanteissa joissa kohtasin ärsyttäviä ihmisiä. Nyt termi Zahir pyörii mielessäni.

Zahir on arabiaa ja tarkoittaa jotain nähtyä ja läsnäolevaa, jota ei voi sivuuttaa. Se on jotain, joka alkaa ohikiitävänä ajatuksena, mutta valtaa ihmisen lopulta kokonaan niin että hänestä tulee joko hullu tai pyhimys. Tajuan, että minunkin elämässäni vaikuttaa zahir, asia joka pyörii mielessä, jota tutkin ja selvittelen ja yritän ymmärtää.   

On oikeastaan liikuttavaa, että ihmiset ovat niin kiinnostuneita Coelhon kirjoista. Minä en usko, että ne antavat todellisia vastauksia kenellekään, mutta ei se ehkä ole niiden tarkoituskaan.