Kyllä käy kateeksi Turkmenistanin diktaattoria! Eilisen Hesarin taloussivuilta luin jutun, että hänen kirjastaan Ruhnama on tehty näköispatsas joka komeilee majesteettisella korokkeella lippujen liehuessa pääkaupungissa Ashgabadissa. Kirjaa pidetään Turkmenistanissa tärkeimpänä ja jopa pyhänä ohjenuorana. Ja nyt se käännetään suomeksi, koska  suomalainen sähköalan yritys Ensto mielii Turkmenistaniin rakentamaan sähköverkkoja. Näköispatsas kirjasta. Mikä voisi sen enempää hivellä kirjoittajan littanaksi lyötyä itsetuntoa? Aikaisemmin luulin, että tavoitteenani olisi mahdollisimman suuri levikki ja iloitsin vilpittömästi kun erästä nuortenkirjaani alettiin pakkoluettaa suomalaisilla koululaisparoilla koska se valittiin Lukusuomen koulukirjastojen tukipakettiin, mutta nyt sain kertalaakista uuden tavoitteen pyrinnöilleni.

Ihan vakavasti puhuen luulisi kyllä, että tämä kirjan näköispatsas on aprillipila, mutta ei se kai ole. Ja tiedättekö mikä vielä on pahinta? Minä en itse asiassa usko, että me suomalaiset kovin paljon poikkeamme turkmenistanilaisista, vaikkei vielä sitä pelkoa olekaan että minun kirjoistani ryhdyttäisiin puuhaamaan näköispatsasta Mannerheimin viereen sinne Kiasman kupeeseen. Mutta kyllä mekin aika hulluja olemme. Ja mitä pitäisi ajatella tällaisesta yrityksestä, joka imartelee diktaattoria kääntämällä hänen kirjansa siinä toivossa että saisi kannattavia urakoita Turkmenistanissa? Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan propagandakirjan pakko-opiskelu on tuhonnut Turkmenistanin koulutusjärjestelmän ja aiheuttanut kärsimystä miljoonille ihmisille. Diktaattoriparka ei tätä varmaankaan tiedä, koska kukaan ei kerro sitä hänelle, kaikki vain lukevat hurmioituneena hänen kirjaansa, siteeraavat sitä kaikkialla ja pystyttävät sen kunniaksi patsaan.

Mutta olisi se näköispatsas silti aika hieno. Täytyykin pohtia missä sellainen patsas olisi kaikkein näyttävin. Ehdotuksia?