Kirjoittaminen muistuttaa mielestäni veden päällä kävelyä. Muistattehan te sen alakoulujen uskontotunneilla kerrotun tarinan opetuslapsista, jotka soutelivat Genesaretin järvellä ja näkivät mestarinsa saapuvan vettä pitkin. Pietari oli heti innokkaansa kokeilemassa kuinka veden päällä kävely onnistuisi häneltä ja onnistuihan se aluksi, mutta sitten hän pelästyi aallokkoa ja vajosi veteen.

Ja mitenkös tämä sitten liittyy kirjoittamiseen? No ei varsinaisesti mitenkään, paitsi että kirjoittamiseenkin tarvitaan uskoa. Ensin on vain tyhjä ruutu ja sitten on ryhdyttävä kirjain kerrallaan täyttämään sitä sanoilla ja uskottava että sanoista muodostuu tarina, jolla on merkitystä. On uskottava siihen, että minun on kirjoitettava tämä tarina, vaikka kukaan ei halua myöntää minulle sitä varten edes pientä apurahaa, vaikka aika moni on sanonut että eikös tuosta aiheesta ole kirjoitettu jo melkein kaikki ja eikö sinun kannattaisi kirjoittaa mieluummin vaikkapa dekkari. On uskottava siihen, vaikka järkeni sanoo, että maailma on jo ennestään täynnä tarinoita, niitä on oikeastaan jo aivan liikaa ja tekisin itse asiassa palveluksen ihmiskunnalle jos lakkaisin kuormittamasta maailmaa henkilökohtaisella hölynpölylläni. Niin, kyllä minulla on epäilykseni, aallokkoni jota voin pelästyä. Kirjoittaminen muistuttaa veden päällä kävelyä koska kummatkin ovat yhtä mahdottomia toimintoja. Ihminen ei pysty kävelemään veden päällä, eikä hän pysty hengettömistä kirjaimista loihtimaan kertomusta jossa on elämän henki. Mutta uskon varassa se kuitenkin onnistuu. Kun minä uskon tarinaani, siis kiinnitän katseeni päämäärään enkä pelästy aallokkoa ja luottavaisesti avaan joka päivä tietokoneeni kirjoittaakseni vaaditut liuskat, kertomus vähitellen valmistuu. Se mikä vielä nyt on hämärää ja käsittämätöntä muuttuu vähitellen selkeämmäksi. Kaaoksesta muokkaan oman henkilökohtaisen kosmokseni, joka elää ja hengittää, ainakin minulle. Mutta jos minä pelästyn ja kadotan uskoni, koko hankea raukeaa hiekkaan.

On erityisen koettelevaa uskoa oman kirjoittamisen merkitykseen tällaisena aikana kun puhutaan informaatioähkystä ja siitä kuinka ihmisillä ei edes ole aikaa lukea kirjoja enää. Hullun hommaa kertakaikkiaan. Mutta hulluna on hyvä olla, ainakin parempi kuin tervejärkisenä. Tervejärkisyys on jotenkin niin masentavan kuollutta.