Kari Heiskanen sanoo tämänpäiväisessä Turun sanomien jutussa että "Teatterin tarkoitus on tarkastella ihmisenä olemista. Elämän laajuus on 360 astetta, siihen kuuluu ylevää ja alhaista, hömppää ja vakavaa. Kaikelle tälle täytyy teatterista löytyä vastaavuutta."

En tiedä onko huomenna 50 vuotta täyttävä Heiskanen sanojensa takana ihan oikeastikin, mutta minusta tuo kuulosti hyvältä. Pistin nimittäin omassa mielessäni sanan "teatteri" tilalle kirjallisuus.  Kunpa kirjallisuudestakin löytyisi vastaavuutta elämän 360 asteelle! Kunpa joku edes pitäisi sitä tavoitteena, siis minun lisäkseni. Minusta mitään elämän puolia ei pitäisi ainakaan automaattisesti ylenkatsoa. Samat ihmiset ovat nimittäin sekä yleviä, että alhaisia vähän tilanteesta riippuen (vaikka hyväksyn tietenkin sen että kaikki me kilvoittelemme ja haluaisimme olla mieluummin yleviä kuin alhaisia). Vakava ja hömppä voivat ongelmitta elää limittäin ja sivumennen sanoen, usein ne myös pelottavalla tavalla alkavat muistuttaa toisiaan. Blogejakin kun lukee, niin jotkut alkavat vakavuudessaan jo muistuttaa mitä herttaisinta hömppää ja toisaalta hömppäblogeissa voi kohdata jotain mikä on viiltävän totta, ainakin itselle sillä hetkellä kun silmä on sattunut blogiin osumaan.

Mutta toistaiseksi 360 astetta kirjallisuudessa on pelkkä haikea haave. Vakavaa sen pitää olla, siis toisin sanoen synkkää, koska ihmisen elämähän on niin synkkää ja joka siitä niin kirjoittaa ja kaiken illuusion elämästä riisuu, hän tekee maineteon ja on hieno ihminen ja kirjailija, koska totta kai kaikki hyvät asiat elämässä ovat pelkkää harhaa ja hän kuka ei sitä tajua ja vielä kehtaa kirjoittaa siitä on tyhmä ja surkuteltava olento.