Aloin lukea Mazzarellan kirjaa Tähtien väliset viivat. Hänhän pohdiskelee siinä identiteettiä. En ole päässyt kirjassa vielä alkua pidemmälle, mutta aloin minäkin pohdiskella identiteettiäni. Se ei muuten olekaan mikään yksiselitteinen juttu. Identiteetti on jotain mikä syntyy minän ja muiden välisessä vuorovaikutuksessa. Onnellisessa tapauksessa ihminen saa lähiympäristöltä sellaista palautetta, jonka hän voi hyväksyä ja omaksua osaksi itseään ja identiteettiään, mutta aina niin ei suinkaan käy. Joskus ihmisen identiteetti syntyy siitä, että hän vastustaa niitä määritelmiä, joita ympäristö on antanut sekä elämästä yleensä, että yksilön ominaisuuksista erityisesti.

Ensimmäinen ajatus mikä minulle tulee omasta identiteestäni mieleen on se että olen toisinajattelija. Olen ollut sitä pikkulapsesta lähtien, mutta en ole koskaan osannut tehdä toisinajattelusta näyttävää manifestia, se on aina ollut vain omaa henkilökohtaista jupinaani eikä sillä ole ollut suurta kulttuuripoliittista painoarvoa.

Minulla on tällainen erittäin merkittävä lapsuusmuisto. Lastentarhassa, jonne minut oli pistetty päivähoitoon, juhlittiin eräänä kauniina kesäisenä päivänä suurta hyväntekijää, naista joka oli tehnyt jotain merkittävää laitoksemme hyväksi. Tämä hyväntekijä asui sattumoisin samassa korttelissa kuin minä, ja vielä aivan aidan takana. Ja hän oli sattumoisin erittäin epämiellyttävä vanha akka, joka sanoi, etten saisi kiipeillä hänen pihassaan olevissa isoissa hienoissa puissa, jotka oli selvästikin luotu nimenomaan lasten kiipeilypuiksi. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja koko lastentarhan väki oli kokoontunut pihalle. Aidan vierellä oli koristeltu lava, jolla lastentarhan tädit ja tämä hyväntekijätäti istuivat ja lapset esittivät heille ohjelmaa parhaan taitonsa mukaan. Lopuksi kauniisti puetun tytön piti ojentaa hyväntekijätädille kimppu kukkia. Seremonia kuitenkin keskeytyi, koska juoksin lavalle ja potkaisin ilkeää hyväntekijätätiä polveen.

Muistan vieläkin erittäin selvästi kokemani tuohtumuksen. Hirviötä juhlitaan, hänelle lauletaan lauluja ja ojennetaan kukkia. Miksi kukaan ei kerro kuinka asia oikeasti on? Miksi kukaan ei välitä? Minä tein minkä pystyin, mutta se ei paljon ollut.

Mutta tuo hetki lastentarhan pihalla on oikeastaan ollut yksi elämäni merkittävistä peruskokemuksista. Nykyään tunnen itseni aivan yhtä avuttomaksi kuin silloin ja mikä vielä pahempaa, en ole enää yhtä rohkea kuin silloin. Mietin kaksi kertaa ennen kuin potkaisen ketään polveen.

Silti kirjaan nyt sanan "toisinajattelija" identiteettini ensimmäiseksi ja erittäin keskeiseksi ainesosaksi.