Mikä häiritsee kirjoittamistani? Aloin miettiä sitä kun luin Kirjailijan päiväkirjasta  pohdiskelua keskenään taistelevista halun ja häpeän tunteista. 

Itse en ole kokenut häpeää olennaiseksi asiaksi silloin kun mietin mikä minun kirjoittamistani oikein häiritsee. Häpeä on kyllä tuttu, mutta se tulee esiin muussa yhteydessä. Koen häpeää kun olen kirjamessuilla ja lavan edessä istuu pari kohteliasta tuttavaa ja taputtaa innokkaasti "hyvin" menneen haastattelun jälkeen. Mutta vaikka olisin ollut kuinka loistava, niin eihän haastattelu ole mennyt hyvin jos yleisöä ei ole. Häpeää koen myös kun olen kirjakaupassa "signeeraamassa" kirjojani ja asiakkaat tekevät ovella uukäännöksen nähdessään minut. Niinä hetkinä mieleen nousee kuva nuoruudestani, kun Porin torilla poliittinen henkilö kävi vaalikamppanjaansa. Hän seisoi torin reunalla ja selosti asiaansa megafoniin ja hänen ympärillään oli noin hehtaarin suuruinen tyhjä tila. Lauantaina kaupungilla oli kyllä paljonkin ihmisiä, mutta jonkinlainen keskipakoisvoima painoi heidät mahdollisimman kauas megafoniaan heiluttelevasta poliitikosta. Silloin tuo huutavan ääni erämaassa huvitti, mutta nykyään ei enää niinkään, vaan kunnioitan sitä miten sinnikkäästi hän julisti, vaikka kukaan ei halunnut kuunnella. Harmittaa, että itsekin olin silloin ylimielinen, enkä mennyt kuuntelemaan. 

Mutta kirjoittaessani en häpeä. Sen sijaan pelkään kyllä loukkaavani tiettyjä ihmisiä ja se on rajoittanut työtäni. Jotkut aiheet ovat olleet poissuljettuja koska en halua tuottaa tietyille ihmisille mielipahaa. Toisaalta ajattelen, että ehkä sekin on ollut hyväksi. Minun on ollut pakko keksiä muuta kirjoitettavaa. Olisin halunnut tilittää omaa kovaa kohtaloani, mutta maailmahan on jo ennestään täynnä kovan kohtalon sydäntäriipaisevia tilityksiä, joten ehkä on vain hyvä, että minun tilitykseni puuttuu siitä joukosta. Toisaalta maailma on kyllä täynnä kaikenlaisia kirjoja, joten tuolla perusteella voisi lakata kokonaan kirjoittamasta. Olen kyllä yrittänyt sitäkin, mutta ei se oikein onnistunut. Mutta vaikka haluttomuus loukata on hyväkin ominaisuus, se kuitenkin selvästi rajoittaa ja kahlitsee kirjoittamista ja siksi minua aina kuohuttaa kun joku kirjailija niin pöyhkeästi ilmoittaa että todellisista ihmisistä pitää kirjoittaa ja se vasta mielenkiintoista kirjallisuutta onkin ja että kaikki muu kirjallisuus onkin oikeastaan tylsää.

 Joka tapauksessa halun ja häpeän ristiriita ei omassa työssäni ole mitenkään keskeinen. Ei ainakaan siinä vaiheessa kun kirjoitan. Sen sijaan halu sinänsä voi kyllä joskus nousta esteeksi. Joskus voi haluta niin kovasti kirjoittaa jostain tietystä aiheesta että rima nousee niin ylös, että rohkeus pettää eikä kirjoittamisesta tulekaan mitään. Yleensäkin koen suuret tavoitteet kahlitseviksi. Pitäisi vain säilyttää kirjoittamisessa ilo ja rentous, mutta se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.