Huomasin, että muuallakin puhutaan verkkokirjoittamisen sosiaalisuudesta ja niin hienosti, etten kaikkea ymmärtänyt. Mutta yksi idea oli, että verkkokirjoittaminen on antanut kielelle mahdollisuuden sosiaaliseen elämään. Näinhän se on ja se on uutta ja virkistävää ja on oikeastaan ihme, ettei tästä asiasta pidetä enempää meteliä, vaan enemmänkin syyllistetään verkossa ahertavia ihmisiä ja solvataan heitä viheliäisiksi addikteiksi joilta puuttuu oikea elämä. Eräs kanonisoitu kollega  paljon siteeratussa kolumnissaan esitti tällaisen kysymyksen: "Eivät kai esimerkiksi Hannu Helin tai Anita Konkka elättele toivetta siitä, että nettihorinoista voisi myöhemmässä vaiheessa jalostaa kirjan?"  Ainakin Anita Konkka ilmoitti omassa blogissaan, ettei haaveile tekevänsä kirjaa nettihorinoistaan. 

Minäkään en haaveile tekeväni kirjaa nettihorinoista, mutta sen voin sanoa, että nettielämä on virkistänyt kirjojeni henkilögallerioita ja vaikuttanut jonkin verran myös aihepiireihin. Esimerkiksi seuraavaa kirjaani ei varmaankaan olisi koskaan syntynyt ilman Internetin keskustelupalstoja.