Tohtori Megistos on kiinnostunut luovuuden mahdollisesta yhteydestä hulluuteen. Andersonin Luovasta mielestä lainatuin sanoin hän tuntuu Kiiltomadossa esittävän kysymyksen, että jos luovuus on niin terapeuttista kuin väitetään, niin miksi monet taiteilijat ovat niin hulluja.

Voisi tietenkin kysyä myös, kuinka hulluja nämä taiteilijat sitten olisivatkaan, elleivät he olisi luovia. 

Sen lisäksi voisi huomauttaa, että taiteellinen työ on hyvin paljon jotain muuta kuin luomista. Ainakin itselläni luominen on vain yksi, se kaikkein ensimmäinen vaihe kun aivan tyhjästä alan hahmotella uutta maailmaa ja kansoittaa sitä keksimilläni henkilöillä. 

Luovan vaiheen jälkeen seuraa pitkä jakso tunnollista puurtamista kun omaa tekstiä käännetään ja väännetään, karsitaan ja lisätään, luetaan ja mietitään mikä vikana. Ja sitten taas lisää kääntämistä ja vääntämistä.

Lopulta kirja valmistuu, mutta kuinka sitten käykään. Kirja on maailmalla, sen hyväksi ei ole enää mitään tehtävissä. Kuka tahansa voi sanoa siitä mitä vain. Tai olla sanomatta. Ihmiset voivat lukea sen, tai olla lukematta. On lähdettävä messuille esiintymään tai sitten jos käy niin ettei sinua haluta mihinkään, niin sekin pitää hyväksyä. Ei välttämättä helppo nakki. Ainakaan narsistille, joka haluaisi olla maailman napa.

Luulen, että monet kirjailijat ovat varmasti hiukan narsisteja. Minä ainakin olen. Enkä tarkoita narsistilla nyt sitä että me olisimme jotenkin itserakkaita, vaan sitä että me olemme sisäisesti tyhjiä. Käytämme luovuutta herättääksemme yleisössä reaktion. Jos teos herättää huomiota ja me saamme ihailua osaksemme, kaikki on hyvin. Meillä on edessämme peili, lukijat, josta näemme oman suurenmoisuutemme. Mutta sitten jos käykin niin, että peili kääntää selkänsä, silloin narsistille jää vain oma sisäinen tyhjyytensä. Ja me tiedämme, että yleisö on oikukas rakastaja. Jos se löytää paremman, se unohtaa meidät silmää räpäyttämättä.

Kuten Andersson kirjassaan Luova mieli mainitsee, luovuudessa on oma mystinen puolensa joka antaa syyn epäillä ettei prosessi ihan kokonaan olekaan ihmisen itsessä hallussa, joten siinä on toinen asia jota kuka tahansa kirjailija joutuu pelkäämään. Mitä sitten jos eräänä päivänä kirjoittamisesta ei tulekaan mitään? Niinkin voi käydä.

Omalla kohdalla tämä juttu on ainakin selvä kuin pläkki. Ellen kirjoittaisi olisin vielä paljon nykyistä hullumpi.